Metsästäjäkeräilijäyhteiskunnat

Metsästäjäkeräilijäyhteiskunnat ovat ihmisyhteisöjä, jotka saavat ravintonsa pääasiassa metsästämällä villieläimiä ja keräilemällä syötäviä kasveja. Tämä elämäntapa on ollut ihmiskunnan yleisin asuinmuoto suurimman osan historiasta, aina neoliittisen vallankumouksen alkuun saakka. Metsästäjäkeräilijät elivät yleensä pienissä, liikkuvissa ryhmissä, jotka seurasivat luonnonvarojen saatavuutta ja vuodenaikojen vaihteluita. Heidän sosiaalinen rakenteensa oli tyypillisesti tasa-arvoinen, ilman pysyvää johtajuutta tai monimutkaista hierarkiaa.

Ruokavalio vaihteli huomattavasti maantieteellisen sijainnin ja ympäristön mukaan. Tietyillä alueilla saatettiin painottua enemmän kalastukseen, kun taas toisilla alueilla painopiste oli maalla elävien eläinten metsästyksessä tai tiettyjen kasvien, kuten marjojen, juurien ja pähkinöiden, keräilyssä. Liikkuvuus oli välttämätöntä, sillä pitkäaikainen oleskelu yhdellä paikalla tyhjensi nopeasti sen tarjoamat luonnonvarat. Työkalut olivat tyypillisesti valmistettu kivestä, luusta ja puusta, ja ne olivat sovitettuja metsästykseen, ruoan valmistukseen ja muiden tarvikkeiden tekemiseen.

Vaikka metsästäjäkeräilijäyhteiskunnat ovat nykyään harvinaisia ja rajoittuneet muutamiin eristyneisiin alueisiin maailmassa, ne tarjoavat arvokasta tietoa ihmisen varhaisesta historiasta ja ihmisen ja ympäristön suhteesta. Heidän elämäntapansa oli vahvasti sidoksissa luontoon ja edellytti syvällistä tuntemusta paikallisesta ekosysteemistä selviytyäkseen. Muutos maanviljelyyn oli yksi ihmiskunnan historian merkittävimmistä mullistuksista, joka johti pysyvien asutusten, väestönkasvun ja monimutkaisempien yhteiskuntarakenteiden syntyyn.