Matalataajuusäänikanava

Matalataajuusäänikanava, tunnetaan myös nimellä *low-frequency (LF) radiokanava*, on radioaaltojen taajuusalue, joka sijaitsee matalalla taajuusalueella, yleensä välillä 30–300 kilohertsiä (kHz). Nämä taajuudet ovat erittäin matalia verrattuna esimerkiksi AM-radiokanavien 530–1700 kHz:n alueeseen. Matalataajuusäänikanavat tunnetaan erityisesti pitkän matkan lähetysten ominaisuuksistaan, sillä niiden pitkät aallot voivat kulkea pitkiä etäisyyksiä ilman suuria häiriöitä, varsinkin yöllä tai aurinkomyrskyn aikana.

LF-taajuuksia käytetään pääasiassa meriliikenteen navigointiin ja yhteyksien ylläpitoon, sillä ne pystyvät läpäisemään meren ja saavuttamaan laivat kaukana rannikosta. Tunnetuin esimerkki on merikellot, kuten Englannin *Great Clock* tai Suomen *Merenkellot*, jotka lähettävät LF-signaaleja merenkulun turvallisuuden varmistamiseksi. Lisäksi LF-taajuuksia hyödynnetään joissakin ilmailu- ja sotilasyhteyksissä, vaikka niiden käyttö on vähentynyt modernien satelliittiyhteyksien myötä.

LF-lähettimien rakentaminen on haastavaa, sillä niitä tarvitaan suuria antenneja ja suuria tehoja saavuttaakseen riittävän lähetystehon. Signaalien vastaanotto vaatii myös erityisiä vastaanottimia, sillä matalat taajuudet vaikuttavat helposti häiriöihin, kuten sähkömagneettisista häiriöistä tai maankuoren johtavuudesta. Nykyään LF-taajuusalueella toimii myös joitakin radioamatöörejä ja erikoisalojen tutkimuslaitteita, mutta niiden käytön laajuus on rajoittunut verrattuna korkeampiin taajuuksiin.

LF-äänikanavan ominaisuudet tekevät siitä arvokkaan erityistapauksissa, mutta sen käyttö on vähentynyt teknologian kehittyessä. Nykyään se on enimmäkseen rajoittunut merenkulkuun ja joihinkin erikoisalojen sovelluksiin.