Mandoliinilla

Mandoliinilla viittaa yleisesti mandoliiniin, pienikokoiseen kiinalais-italialaista alkuperää olevaan kielisoittimeen, jolla on suurin osa äänistä syntynyt värähtelemällä kuudella, kahdeksalla tai kahdeksalla kielellä riippuen mallista. Modernissa mandoliinissa on neljä paritettua kieltä, jotka viritetään yleensä vasemmalta oikealle G-D-A-E (kanonisesti parit viritetään samaan ääneen). Päämateriaaleina käytetään usein kartoitettu mänty, jonka etu-levy on ohut ja kovera, sekä kierrelty tai kaartuvaetta mahonki- tai vaahteraeristysreunaa.

Konstruktiolle tyypillinen mandoliini on soikea tai pisaranmuotoinen, urheilu- tai klassisen arkkitehtuurin mukainen. Sormipuolelta otteleva ruuvi- tai pulttikaulus sekä tallamassa maan sivussa solisijainti mahdollistavat soittajan tarkat sävel- ja dynamiikkataipumukset. Soitin voi olla itämainen neapolilainen malli, jolla on useista kaari- tai nivelleistä kuoripakaroita, tai moderni arkkitekniikkaa käyttävä syntetisoitu runko. Mandoliinissa käytetään yleensä metallisia kieliä; joidenkin mallien säestäminen onnistuu myös nylonkielillä.

Soittaminen perustuu oikean käden plektran käyttöön (plektran avulla) sekä vasemman käden näppäinten kokonaisuuteen, jolla sointuvasti ja melodisesti rakentuu. Mandoliinilla voidaan soittaa soitinsävelestetä tremolotekniikkaa, soolo- ja kamari- sekä soittimien ryhmähälyä. Repertuaari vaihtelee klassisesta mandoliinimusiikista kansanmusiikkiin sekä moderniin pop- ja rokkikertomukseen; erityisesti Yhdysvalloissa on syntynyt vahva bluegrass -perinne.

Tunnettuja mandoliinisteja ovat muun muassa Raffaele Calace, Bill Monroe, David Grisman ja Chris Thile, joiden työ on vaikuttanut sekä klassisen että populaarimusiikin mandoliinikulttuuriin. Mandoliinilla on pitkä historiallinen merkitys sekä eurooppalaisessa länsimaisessa musiikissa että nykyajan monimuotoisessa soitinyhteisössä.