Maankäyttöasetuksen

Maankäyttöasetus (maankäyttöasetus) on säädöskokonaisuus, jolla maankäyttöä koskevat yksityiskohdat täsmennetään osana Suomen maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöä. Se toimii maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) nojalla annettuna säädöksellisenä välineenä, jolla pyritään toteuttamaan ja yhdenmukaistamaan suunnittelua sekä rakentamista sekä ohjaamaan maankäytön eri käyttötarkoitusten yhteensovittamista.

Maankäyttöasetuksen keskeisiä sisältöjä ovat yleensä maankäytön tavoitteet, alueiden käyttötarkoitukset ja niihin liittyvät rakentamisen yleiset raamit sekä menettelytavat, joilla kaavoitus, rakentaminen ja maanomistajuus toteutuvat. Säädös voi määrittää esimerkiksi aluejakoa, rakentamis- ja käyttötarkoitusrajoituksia, alueiden johtokykyä ja kestäviä kehittämistapoja. Lisäksi siihen voidaan sisällyttää ympäristövaikutusten arviointia koskevia vaatimuksia, kunnille asetettavia osallistumis- ja tiedottamisvelvoitteita sekä suunnitteluprosessien aikatauluja ja valvontaa.

Maankäyttöasetus toimii Suomessa toissijaisena säädöksenä MRL:n puitteissa; sen tarkoituksena on varmistaa kansallinen yhdenmukaisuus samalla kun kuntien ja alueiden tarpeet sekä olosuhteet otetaan huomioon. Säädös annetaan yleensä valtioneuvoston tai muun toimivaltaisen viranomaisen hallinnoimana ja se sitoo kuntia sekä muita viranomaisia, jotka laativat ja soveltavat paikallisia kaavoja ja lupapäätöksiä sen puitteissa.

Vaikutus on muun muassa suunnittelupäätöksiin, maankäytön kehityskulkuun sekä yhdyskuntarakenteen muodostumiseen. Se toimii vuorovaikutuksessa kaavoituksen, rakennusmääräysten ja muiden ympäristölainsäädännön kanssa, ja sen sisällöt voivat tulla esiin esimerkiksi kunnallisissa valmisteluissa, kuulemisissa sekä muutoksenhakumenettelyissä.