Lyhytaalto

Lyhytaalto on radiotaajuusalue noin 1,8–30 MHz. Näillä taajuuksilla radioaallot voivat heijastua ionosfäärin takaisin maapinnalle, mikä mahdollistaa pitkäkestoisen kuuluvuuden kaukopuolella ja maailmanlaajuisen radioliikenteen. Tämä ilmiö tunnetaan skywave-propagationina.

Propagation lyhytaallolla riippuu ionosfäärin tilasta sekä vuorokauden ajasta ja vuodenaikasta. Päivisin ionisfäärin D-luokan taso kapeuttaa signaalia, mutta yöllä heijastus on usein parempi, ja kuuluvuus voi ulottua satojen tai jopa tuhansien kilometrien päähän. Aurinkosyklit vaikuttavat erityisesti korkeiden taajuuksien kuuluvuuteen: aktiivisempana aikana lyhytaallon mahdollisuudet paranevat, kun taas hiljaisempana ajoittuvat rajallisemmin käytettäviin taajuuksiin.

Lyhytaaltohistoria alkaa 1900-luvun alusta, jolloin ilmailu, merenkulkijat, armeijat sekä kansainväliset radiolähetykset käyttivät taajuusaluetta laajoihin yhteyksiin. Kansainvälinen radiolähetys pyrki tavoittamaan yleisöä eri maissa, ja myöhemmin myös ammattilaiset sekä pelastus- ja hätätilanteissa toimivat organisaatiot ovat hyödyntäneet lyhytaaltoa. Nykyisin lyhytaaltoa käytetään edelleen ammatikseen, harrastuksena ja hätätilanteisiin varmistettuna yhteydenpitona. Kansainväliset radiokanavat sekä joitakin suuria viranomaisten ja järjestöjen lähetyksiä kuuluvat edelleen lyhytaaltoalueelle, ja digitaaliset modulaatiot, kuten DRM sekä amatööriradion digitaaliset tavat, ovat yleistyneet.

Käytössä olevia laitteita ovat yleisesti vastaanottimet ja kuuluvuuteen pyrkivät transmitterit sekä erilaiset antennityypit, kuten pitkät johtimet, inverted-V- ja beugvivat, joilla pyritään hakemaan paras mahdollinen maantieteellinen kuuluvuus ja joustavat taajuusvaihtoehdot. Lyhytaaltoa säätelee sekä kansallinen että kansainvälinen lainsäädäntö ja viranomaissäädökset, jotka määrittävät taajuuskaistat sekä käyttöehdot.