Loppupeliä

Loppupeli tarkoittaa shakkipelissä tilaa, jossa suurin osa nappuloista on poistunut laudalta ja jäljellä on vain pieni määrä nappuloita. Siinä ratkaisut syntyvät usein pelin lopulliseen ratkaisuun asti, ja kuninkaan aktiivisuus sekä passiivisten ja läpimurtojen mahdollisuudet korostuvat. Loppupeli alkaa tyypillisesti avaus- ja keskivaiheen jälkeen, kun pelaajat etsivät keinoja muuttaa asema voittavaksi tai tasoitettavaksi.

Loppupelissä nappularyhmien koostumukset voivat vaihdella, ja erilaiset loppupelityypit ovat keskeisiä. Yleisimmät ovat muun muassa kuningas- ja sotilasloppupelit (K+P vs K+P), torniloppupelit (K+R vs K+R) sekä torni- ja sotilasversiot, queen-endgame (K+Q vs K+Q), ja lähetti- sekä ratsiloppupelit sekä niiden yhdistelmät. Lisäksi ovat olemassa vastakkaisväristen lähettejä sisältävät loppupelit sekä muut pienemmällä materiaalilla käytävät tilanteet. Torniloppupelit ovat erityisen yleisiä ja usein analysoituja, mutta kaikki loppupelit voivat vaatia tarkkaa teknistä osaamista.

Loppupeliteoria tutkii, miten näissä tilanteissa kannattaa toimia. Perusperiaatteisiin kuuluvat esimerkiksi kuninkaan aktivointi, passed-sotilaiden luominen, nappuloiden käytön tehokkuus sekä aseman hallinta loppuvaiheen ratkaisuissa. Zugzwang-tilanteet voivat tarjota voiton mahdollisuuden, kun pelaaja on pakotettu heikentämään asemaansa.

Loppupeliä käytetään sekä pelaajien koulutuksessa että pelien analysoinnissa. Termiä sovelletaan yleisesti myös kuvaamaan pelin loppuvaihetta muissa kilpapelimuodoissa.