Liukumiskyky

Liukumiskyky tarkoittaa kahden kosketuksissa olevan pinnan kykyä vastustaa liukumista toisiaan vastaan. Termiä käytetään erityisesti tribologiassa, jossa tutkitaan kitkaa, tarttuvuutta ja kulutusta. Liukumiskyky voidaan käsittää eri tasoilla: statiikalla, jolloin kyse on siitä, millä voimalla liuku alkaa, sekä dynaamisella tasolla, jolla liike jatkuu.

Mittaus ja kokeet perustuvat kitkan kertyyyn. Yleisiä mittausmenetelmiä ovat static ja dynamic coefficient of friction -arvot, ja käytössä ovat esimerkiksi tribometrit, kallistus- tai veden/öljyn läsnäolon vaikutuksia kartoittavat kokeet sekä pendulum- tai skid-testauslaitteet. Käytännössä liukumiskykyä ilmaistaan usein pintakohtaisesti ja standardoiduissa testeissä pyritään antamaan toistettavaa arvoa, joka kuvaa suojautumisen tasoa naarmuttuvien, likaisiin tai märkätilanteisiin.

Suurimmat vaikuttavat tekijät ovat materiaalit ja niiden pinnan ominaisuudet (karkeus, pinnoitteen käsittely, karheus), kosketusalueen paine, pintojen lämpötila ja kosteus, sekä mahdolliset nesteet, lika tai öljy. Myös pintojen käsittely, kuluminen, laitteen nopeus ja kulma voivat muuttaa mittaustuloksia.

Käytännön sovelluksissa liukumiskyky on keskeinen turvallisuustekijä erityisesti lattioiden, kallistettujen pinnoitteiden, jalkineiden ja ajoneuvojen renkaiden suunnittelussa. Huono liukumiskyky lisää vesielementtejä ja märkiä olosuhteita sisältävissä ympäristöissä kompastumis- tai liukastumisriskiä, kun taas hyvä liukumiskyky parantaa käyttöturvallisuutta.