Litograafiakivetä

Litograafiakivetä tarkoittaa litografian tekemistä kivellä, yleensä litografiakiven käyttöä painoksen matrizina. Se on perinteinen painotekniikka, jossa kuvan muodostaa rasvainen piirustus ja ei-kuva-alueet pidetään kosteina, jolloin muste tarttuu vain rasvaiseen kohtaan.

Litografiakivi on yleensä hillitty, hienorakeinen kalkkikivi tai muu kevyeen nurin hiottu kova kivi, jonka pinta on tasoitettu ja kiillotettu. Kiven valmistelussa voidaan käyttää myös muita materiaaleja, mutta perusidea on saada pinta, johon rasvainen piirustus antaa kuvan, sekä vettä hylkivä alue, joka pitää ei-kuvan osat kosteina.

Piirustus litografialla tehdään rasvaisilla aineilla kuten litografiapastillilla, tusche-lyijykynällä tai muilla piirtovälineillä. Pituus- ja rajaukset sekä yksityiskohdat voidaan tehdä suoraan kivelle. Tämän jälkeen kuva kiinnitetään ja kiven ei-kuva-alueet kastellaan vedellä. Öljyinen muste tarttuu vain rasvaisiin piirustuksiin, jolloin kuva siirretään paperille painamalla kivipintaan asetetun paperin kautta.

Litografian historia ulottuu 1790-luvulle, kun Alois Senefelder kehitti prosessin. Se oli tärkeä tekninen edistys sekä taiteessa että teollisessa painossa. Nykyisin litografiaa käytetään yhä taidepainossa ja pienemmissä tuotannoissa, vaikka offset-tekniikka korvasi laajamittaisen kivipainon kaupallisessa käytössä. Kiven käyttöä taidepainossa ja konservaatiossa pidetään arvostettuna perinteenä, ja vanhoja kivipainoksia kerätään sekä säilytetään.

Kiven huolto on herkkä: kivet voivat haljeta tai menettää tasaisuutensa kosteuden ja käsittelyn myötä. Säilytettäessä kivipainokoneet vaativat oikean kosteuden ja tasaisen säilytys-olosuhteet, jotta piirrokset säilyvät ja kiven käyttöikä pysyy hyvänä.