Liiketaiteissa

Liiketaiteissa liike on teoksen olennaista. Liiketaide on taidemuoto, jossa näkyvä tai havaittavissa oleva liike on osa teoksen perusidea tai sen kokemusta määrittävä tekijä. Liike voi syntyä mekaanisista tai elektroniisista mekanismeista, luonnonvoimista kuten tuulesta tai vedestä, tai katselijan vuorovaikutuksesta. Teosten liikkeet voivat olla porausastian hiljaisia ja pitkällä aikavälillä havaittavia tai nopeita ja satunnaisia, ja ne voivat muuttua ajan myötä.

Historian valossa liiketaide kehittyi 1900-luvun puolivälin jälkeen, kun taiteilijat alkoivat tutkia liikkeen visuaalista ja spatiaalisia vaikutuksia sekä inhimillisen havainnon dynamiikkaa. Varhaisina esimerkkeinä pidetään sellaisia taiteilijoita kuin Alexander Calder, jonka mobiles- ja stabile-työt toivat liikkeen plastisiin teoksiin, sekä Jean Tinguely, joka loi itseään kuluttavia ja reagoivia kineettisiä installaatioita. Myöhemmin muita keskeisiä tekijöitä ovat Yaacov Agam, Jesús Rafael Soto, Takis ja George Rickey, jotka ovat laajentaneet liikettä sekä mekaanisiin että optisiin ja interaktiivisiin aspekteihin.

Teknisesti liiketaide yhdistää useita menetelmiä: pyörivät tai muutettavat osat, magneetit, valon ja varjon vuorovaikutus, ääni, sähköiset hidastajat sekä katsojan liikkeeseen perustuva osallistuminen. Teosten materiaaleihin kuuluvat yleisesti metallit, muovi, lasi sekä erilaiset komposiitit. Liiketaide asettuu sekä julkiseen tilaan että gallerioihin ja museoihin, ja se on vaikuttanut laajempaan tilan, ajan ja kokemuksen tutkimukseen sekä nykyisissä installaatio- ja interaktiivisissa taiteenmuodoissa.

Liiketaide jatkaa kehitystään, kun tekijät yhdistävät liikettä, teknologiaa ja katsojan aktiivista roolia kokemuksen muokkaamisessa. Siinä nähdään taiteen ja mekaniikan sekä perinteisen veistoksen rajojen hämärtyminen.