Legitimoinnin

Legitimoinnin (legitimointi) käsite kuvaa prosessia, jossa valta, instituutio tai käytäntö saa yleisön hyväksynnän ja oikeutuksen. Hyväksyntä voi olla muodollista, kuten lainsäädäntö tai sääntöjen noudattaminen, tai epämuodollista, kuten luottamuksen ja sosiaalisten normien kautta. Etymologisesti legitiimi tarkoittaa oikeutettua, ja legitimointi viittaa tämän oikeutuksen rakentamiseen tai vahvistamiseen.

Teoreettisesti legitimointi käsittää useita ulottuvuuksia. Yksi keskeinen hahmo on Max Weberin ajattelu: valta voidaan ymmärtää perinteellisen, karismaattisen tai rational-legalin auktoriteetin kautta, ja nämä muodot tarvitsevat sosiaalisen vahvistuksen ollakseen totta kai koettuja oikeutettuja. Legitimoinnin mekanismeja ovat muun muassa laillisuus ja oikeusvaltioperiaatteet, demokraattinen prosessi ja kansalaisten osallisuus, läpinäkyvyys, tilivelvollisuus sekä suorituskyky ja tulokset.

Sovelluskonteksteja on monia. Julkishallinnossa legitimointi liittyy sekä poliittiseen mandaattiin että hallinnon kykyyn täyttää kansalaisten odotukset. Yritysten ja kolmannen sektorin organisaatioissa legitimointi kattaa toiminnan hyväksyttävyyden sidosryhmien silmissä, mukaan lukien ympäristö-, eettiset ja sosiaaliset suoritusperusteet. Legitimointi on usein dynaaminen ja tilannesidonnainen; se voi kehittyä sekä vastauksena kriiseihin että muutospaineisiin.

Kritiikit huomioivat, että legitimointi ei takaa oikeutusta pysyvästi. Se voi olla tilannekohtaista, manipuloitavissa ja eriytyä erilaisten ryhmien näkökulmien mukaan. Verrattuna oikeudelliseen normiin, legitimointi heittelee usein käsitteiden vaihtelun ja luottamuksen ristiriitoja.

Lisätiedot: politiikan legitimointi, institutionaalinen legitimointi, legitiimi johtaminen.