Legitiimisyyden

Legitiimisyyden käsite kuvaa sitä, miltä valta ja päätöksenteko nähdään oikeutettuina ja yhteisön hyväksymiä. Legitiimiyys syntyy, kun ihmiset kokevat, että valtiolla, instituutioilla tai toimijoilla on oikeus määrätä ja tehdä päätöksiä, ja että niiden toiminta vastaa yhteisiä normeja ja arvoja.

Teoreettisesti legitiimiyttä on tarkasteltu monin tavoin. Max Weberin mukaan legitiimi valta voi perustua perinteeseen, lailliseen rationalismiin tai karismaattiseen auktoriteettiin. Perinteinen legitiimiyys perustuu historiaan ja tapakulttuuriin; laillinen legitiimiyys pohjaa sääntöihin, lakeihin ja byrokratiaan; karismaattinen legitiimiyys nojaa johtajan henkilökohtaiseen vetovoimaan ja lupausten täyttämiseen.

Legitiimisyyden ilmentymiä ovat sekä rakenteelliset että performatiiviset tekijät: institutionaalinen mandaatti, prosessuaalinen oikeudenmukaisuus, tuloksellisuus sekä yleisön luottamus. Legitiimiyys ei ole sama kuin laillisuus: virka voi olla laillisesti voimassa mutta epälegitiimi, ja päinvastoin. Siksi epäluottamus kriiseissä voi heikentää legitiimiyyttä, vaikka lait säilyisivät koskemattomina.

Legitiimisyyden mittaaminen perustuu usein kansalaisten suostumukseen ja noudattamiseen sekä yleisen legitimiteetin koettuun arvoon. Kansainvälisessä kontekstissa legitiimi valta voi vaatia tunnustusta muilta valtioilta ja kansainvälisiltä järjestöiltä sekä kykyä toimia yhteisesti sovittujen normien mukaan. Legitiimisyyden käsittelyyn liittyy jatkuva keskustelu siitä, miten oikeutus ja hyväksyntä saavutetaan demokraattisissa yhteiskunnissa sekä monimutkaisessa globaaleissa suhteissa.