Lainsäädäntöviittauksissa

Lainsäädäntöviittauksissa tarkoitetaan tapoja, joilla oikeudellisessa tekstissä viitataan säädöksiin ja muihin oikeusnormeihin. Termi kattaa kansallisen lainsäädännön sekä EU-lainsäädäntöön ja kansainvälisiin normatiivisiin lähteisiin viittaamisen käytännöt. Tavoitteena on selkeys, jäljitettävyys ja oikeudellisen tekstin johdonmukaisuus.

Viittauksessa voidaan tavallisesti erottua useita elementtejä. Näitä ovat viitatun säädöksen laji (esimerkiksi laki tai asetus), säädöksen virallinen nimike tai lyhennetty nimike, julkistusvuosi sekä numero. Lisäksi viitataan kohdan tai luvun numerointiin, kuten pykälään (§) tai lukuun, kun halutaan tarkentaa. Viitteisiin voidaan liittää myös tiedot muutoksista ja voimaantulosta, jotta lukija tietää, mikä sanamuoto on voimassa tiettynä ajankohtana.

Erilaiset säädökset seuraavat omia konventioitaan. Yleisesti käytetään muotoa: Laki/nimike, vuosi, nro ja mahdollisesti §- tai luvun numero. Asetuksille noudatetaan samaa rakennetta, esimerkiksi Asetus nimike, vuosi, nro, 2 §. Kansainvälisissä ja EU-viitteissä voidaan tarvittaessa mainita direktiivin tai virallisen kokoelman nimi sekä numerointi. Viitteissä käytetään usein täsmällisiä virallisia titteleitä sekä standardoitua numerointia, jotta lähde on helposti tarkistettavissa.

Käytännössä lainsäädäntöviitteet löytyvät usein julkaisujen lähdeluetteloista sekä oikeudellisista tietokannoista, kuten Finlexistä, ja niitä noudatetaan myös oikeudellisessa kirjoittamisessa sekä tuomioistuinkäytännössä. Täsmällisyys ja ajantasaisuus ovat keskeisiä.