Kuvailun

Kuvailun käsite viittaa kuvauksen ja kuvaamisen taitoon, jolla kirjoittaja tai puhuttelija luo lukijalle tai kuulijalle mielikuvan kohteen, tapahtuman tai tunnetilan. Kuvailu kuuluu sekä kielellisen ilmaisun peruskeinoihin että retorisiin tekniikoihin, ja sen genitiviä muodoissa kuten kuvailun avulla tai kuvailun keinoista voidaan viitata konkreettisiin menetelmiin.

Kuvailun keskeiset keinot jakautuvat aistimuistoihin ja kielellisiin kuviin. Visuaaliset kuvat rakentuvat yksityiskohtaisesta visuaalisesta paneelista, mutta kuvailu voi hyödyntää myös muita aisteja kuten kuuloa, tuoksuja, makua ja kosketusta. Kielellisiä keinoja ovat kielikuvat, kuten metaforat ja vertaukset, sekä personifikaatio ja hyperboli. Kuvailu voi edistää tunnelman luomista, hahmojen sisäistä maailmaa ja tapahtumien kontekstin ymmärtämistä sekä nopeuttaa tai rytmittää kerrontaa.

Käyttökontekstiin kuuluvat kirjallisuus, journalismi, näytelmä- ja elokuvakritiikki sekä opetustyö, jossa kuvailun taitoa kehitetään esimerkiksi opetuksen ensimmäisen kielen tai vieraiden kielten oppimisessa. Suomen kielellä kuvailu muodostaa perustavanlaatuista teksti- ja puhetapaa, jolla voidaan tuottaa syvällisiä tai viihdyttäviä kertomuksia sekä selittää mitä kinä kohtaa.

Haasteita kuvailussa ovat liiallinen tai kasvoille jyrkkä kuvaus, joka voi hidastaa kerrontaa tai puurouttaa lukijan mielikuvaa. Tasapainon löytäminen show-don’t-tell -periaatteen ja hyvän yksityiskohtien valinnan välillä on keskeinen osa kuvailun taitoa. Hyödyt puolestaan näkyvät vahvempana lukijakokemuksena, selkeämpänä kieliopetuksena ja rikkaampana ilmaisuna.