Konsonanttijärjestelmissä

Konsonanttijärjestelmissä viittaa äänteiden luokitteluun ja kuvaukseen, jotka muodostuvat ilman virtauksen osittaisesta tai täydellisestä tukkeutumisesta puheen elimissä. Näitä tukkeumia tai ahtaumia tuottavat eri artikulaatiopaikat ja artikulaatiotavat. Artikulointipaikka kuvaa, missä päin suuta tai kurkkua äänne muodostetaan, esimerkiksi huulilla (bilabiaalit), hampaissa (dentaalit) tai kitakielekkeessä (velaarit).

Artikulaatiotapa puolestaan kuvaa sitä, miten ilmavirta tukkeutuu. Stop-äänteet, kuten p ja t, muodostuvat täydellisellä sulkeumalla ja sen äkillisellä vapautumisella. Frikatiivit, kuten f ja s, tuotetaan ahtaumassa, joka aiheuttaa kitinaa tai hankausta. Nasaalit, kuten m ja n, muodostetaan, kun ilma virtaa ulos nenän kautta suun ollessa tukkeutuneena. Approksimantit, kuten j ja w, muodostuvat vähäisemmällä ahtaumalla, eivätkä ne aiheuta kitinaa.

Konsonanttijärjestelmissä otetaan huomioon myös soinnillisuus. Sointilliset konsonantit, kuten b ja d, tuotetaan äänihuulten värähtelyllä, kun taas soinnittomat konsonantit, kuten p ja t, tuotetaan ilman äänihuulten värähtelyä. Eri kielillä on erilaisia konsonanttijärjestelmiä, jotka vaihtelevat äänteiden määrässä ja niiden ominaisuuksissa. Kielitieteessä konsonanttijärjestelmien analyysi auttaa ymmärtämään kielten äänneoppia ja niiden rakenteita.