Kirjakeel

Kirjakeel tarkoittaa kielen kirjoitettua muotoa, jota käytetään erityisesti muodollisissa, kirjallisissa ja hallinnollisissa teksteissä. Se perustuu vakiintuneeseen oikeinkirjoitukseen, kielioppiin ja sanastoon, ja muodostaa normin virallisissa teksteissä sekä koulutetussa kirjoituksessa.

Kirjakeel erottuu puhekielestä, joka kehittyy jatkuvasti ja heijastaa arkista puhetta sekä alueellisia murteita ja sosiaalisia rekistereitä. Monissa kielissä kirjoitettu kieli on säilyttänyt konservatiivisempia rakenteita ja sanastoa kuin suullinen kieli, vaikka kyseessä on sama kieliperhe.

Standardointi tapahtuu koulutuksen, sanakirjojen, kielioppaiden ja ohjedokumenttien kautta sekä kielenkäsittelyn instituutioiden työssä. Esimerkiksi suomen kielessä kirjakieli on ohjannut kirjallista ja virallista viestintää, ja se toimii pohjana sanomalehtien, kirjojen ja hallinnon tekstien kielelle. Kirjakeel voi samalla heijastaa historiallisia ajanjaksoja kirjallisissa teoksissa.

Kirjakeelin käsite on dynaaminen: vaikka suurin osa ymmärrettävyydestä säilyy, kirjoitettu kieli voi omaksua uusia sanoja ja rakenteita sekä heijastaa nykyisiä puhuttuja käytäntöjä jo aiemmista lähteistä. Keskustelu kielipolitiikasta ja standardoinnista vaikuttaa siihen, kuinka laajasti kirjakeel ja puhekieli kohtaavat ja eroavat toisistaan eri konteksteissa.