Kielitieteessä

Kielitiede on tieteellinen tutkimusala, joka tutkii kieltä sen rakenteen, käytön ja oppimisen näkökulmista. Se pyrkii kuvaamaan ja selittämään, miten kielet ovat jäsentyneet, miten niitä käytetään vuorovaikutuksessa sekä miten ihmiset omaksuvat kielensä.

Kielitiede kattaa useita tasoja ja aloja, kuten fonetiikka ja fonologia, morfologia, syntaksi, semantiikka ja pragmatiikka. Lisäksi tutkimukseen kuuluu sosiolingvistiikka, joka tarkastelee kielen ja yhteisöjen välistä vuorovaikutusta, psykolingvistiikka, joka tutkii kielen havaitsemista ja tuottamista, sekä historiallinen kielitiede sekä vertaileva kielitiede. Laskennallinen kielitiede ja soveltava kielitiede keskittyvät muun muassa kielen käsittelyyn tietokoneilla sekä käytännön sovelluksiin kuten opetukseen, kääntämiseen ja puheentunnistukseen.

Tutkimusmenetelmät vaihtelevat kuvailevasta lähestymistavasta kokeellisiin ja laskennallisiin analyysiin. Kieliaineistoa kerätään kenttätyöllä, tallenteiden avulla ja suurista tekstikorpuksista, ja analyysissä käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä.

Historian näkökulmasta kielitiede juontaa juurensa vanhoihin kieliopin perinteisiin, mutta moderni kielitiede kehittyi 1800–1900-luvuilla. Keskeisiä suuntauksia ovat strukturalismi sekä semantiikan ja syntaksin teoreettiset kehitykset, ja 1950-luvuilta eteenpäin Chomskyn luoma generatiivinen kielioppi vaikutti merkittävästi syntaksin tutkimukseen. Myöhemmin kognitiiviset, tilastolliset ja laskennalliset lähestymistavat ovat laajentaneet tapoja tutkia kieltä.

Kielitiede Suomessa on vakiintunut akateeminen ala, jossa tutkitaan sekä suomalaisen kielen rakenteita että muiden kielten, mukaan lukien vähemmistökielet kuten saamea. Tutkimus tukee kielenoppimista, kieliteknologiaa ja kielten säilyttämistä sekä hyödynnetään opetuksessa ja kielenhuollossa sekä luonnollisen kielen käsittelyssä.