Kantaaajuus

Kantaaajuus on geotekniikassa käytetty termi, joka kuvaa maaperän tai muun alustan kestävyyttä kantaa rakennusten, koneiden ja rakenteiden asettamia kuormia. Se määrittelee suurimman kuorman, jonka pohja voi turvallisesti kantaa ilman liiallista muodonmuutosta tai uppoamista. Termiä käytetään sekä arkkitehtonisen että teollisen rakentamisen yhteydessä ja se liittyy läheisesti kantavuuteen ja alustan käyttäytymiseen kuormituksen alla.

Kantaaajuus voidaan erottaa kahteen käsitteelliseen tasoon: lopullinen kantavuus (ultimate bearing capacity) ja sallitun kantavuuden (allowable bearing capacity) arvo. Lopullinen kantavuus kuvaa maaperän teoriassa kestävää maksimiä, kun taas sallitun kantavuuden määrittelyssä huomioidaan turvallisuusvarat sekä rakennusmääräykset, jolloin käytetään sovellettua varmuustekijää.

Arviointi ja määrittäminen perustuvat geoteknisiin tutkimuksiin. Kenttätesteihin kuuluvat esimerkiksi lautan kuormitustesti ja maaperän击 CPT-testaus, kun taas laboratoriossa mitataan maaperän koerakenteita triaali- ja direktiimetodneissa. Kantavuuden laskennassa sovelletaan teoreettisia malleja kuten Terzaghin, Vesic ja Meyerhof, sekä käytettäviin tekijöihin kuten koveraiseen ja tilavuuspainoon liittyviä parametreja. Yleinen yksinkertaistettu kaava mainitsee termit kuten koheesion c, tilavuuspaino gamma, pohjan syvyys Df ja pohjan leveys B sekä niiden kantavuuden kertoimet.

Kantaaajuuden tunteminen on olennaista turvallisen ja kustannustehokkaan perustussuunnittelun kannalta. Se vaikuttaa päätöksiin perustamispalveluista, valitusta pohjarakenteesta sekä mahdollisista lisäkuormituksista ja maaperän stabiliteetistä. Lisätietoja löytyy geotekniikan ja perustamismenettelyjen yhteisistä ohjeistuksista.