Jätetuotteiden

Jätetuotteet ovat aineita tai materiaaleja, jotka syntyvät prosesseissa tai tuotantoketjuissa, mutta joita ei pidetä pääasiallisena tuotteena. Niillä voi olla taloudellista arvoa, ja niitä voidaan jalostaa eteenpäin tai käyttää sellaisenaan raaka-aineina uusille tuotteille. Keskeinen ero jätetuotteiden ja jätteiden välillä liittyy arvoon ja hyödyntämiskykyyn: jätetuotteet ovat tarkoituksellisesti hyödynnettäviä tai kaupallistettavissa olevia sivuvirtoja, kun taas jätteet käsitellään ensisijaisesti hävittämisen tai turvallisen käsittelyn kautta.

Jätetuotteita syntyy kaikilla toimialoilla sekä teollisuudessa että energiantuotannossa ja maataloudessa. Tyypillisiä ovat sekä orgaaniset että epäorgaaniset sivuvirrat, kuten ligniini ja muut biomassasivuaineet pulpasta, glyceroli biodiesel-tuotannosta, sekä metalliteollisuuden tuhkat ja slagsit. Myös elintarvikkeiden kokeelliset sivutuotteet, kuten hedelmä- ja vihannessivutuotteet sekä viljanjalostuksen sivuvirrat, voivat toimia jätetuotteina, jotka on mahdollista hyödyntää uudessa tuotannossa tai energiantuotannossa.

Hyödyntäminen tapahtuu monin tavoin: materiaalina uusioraaka-aineina (esimerkiksi rakennusteollisuuden lisäaineet, hiili- tai aktivoitu hiili, biopohjaiset kemikaalit), energiana (biokaasu, biovoima) tai kemiallisena palauttamisena (aineiden kierrätys ja uusiokäyttö). Tavoitteena on kiertotalouden lisäys, jätteen määrän vähentäminen sekä ympäristö- ja taloudellisten vaikutusten parantaminen.

Sääntely ja standardit vaikuttavat jätetuotteiden asemaan. Lainsäädäntö määrittää, milloin materiaali katsotaan edelleen jätteenä ja milloin se voi siirtyä käytettäväksi uudessa tuotannossa, esimerkiksi lopputuotteen tai lopussa-hyödynnetyn kriteerien (end-of-waste) puitteissa. Laatu-, ympäristö- ja turvallisuusvaatimukset ovat keskeisiä tekijöitä jätetuotteiden kaupallisessa hyödyntämisessä.