Inaktivaatiotekijä

Inaktivaatiotekijä on tekijä, joka aiheuttaa biologisen molekyylin, solun tai prosessin toimintakyvyn vähenemisen tai täydellisen menetyksen. Termi kattaa sekä ulkoiset ympäristötekijät että sisäiset kemialliset tilamuutokset, joiden seurauksena aktiivisuus heikkenee tai lakkaa.

Inaktivaatiotekijöitä voivat olla fyysiset tekijät kuten lämpö, pH-arvon vaihtelut, valon tai säteilyn vaikutus sekä muut olosuhteiden muutokset, jotka voivat denaturoida proteiineja tai muuttaa entsyymien kolmoisrakenetta. Kemialliset inaktivaatiotekijät sisältävät kofaktoreiden poistamisen, kovalentit modifikaatiot sekä hapettumis- tai metyylöintireaktioita. Biologiset tekijät voivat olla proteolyyttinen pilkkominen tai allosteeristen säätömekanismien kautta tapahtuva toimintakyvyn pysyvä tai tilapäinen poisto. Inaktivaatiotekijät voivat olla reversiibeliä tai irreversiibeliä riippuen molekyylin rakenteesta ja olosuhteista.

Esimerkkejä ovat entsyymitoiminnan inaktivoituminen kuumuudessa tai äärilämpötiloissa, happamuuden muutokset, sekä kemialliset ja fysikaaliset menetelmät, joita käytetään esimerkiksi elintarvikkeiden turvallisuuden tai tuotteen säilyvyyden parantamiseksi. Rokotteiden valmistuksessa virukset inaktivoidaan fyysisillä tai kemiallisilla menetelmillä, jotta ne eivät aiheuta tautia. Lääke- ja biotekniikan konteksteissa inaktivaatiotekijät on huomioitava tuotantoprosessien vakauden ja toiminnan varmistamiseksi.

Mittauksessa inaktivaatiota kuvataan usein aktiivisuuden vähenemisen aikajanan avulla, kuten inaktivoitumisnopeudella tai puolittumisajalla. Näin voidaan mallintaa, kuinka nopeasti kokonaisaktiivisuus laskee ja millaiset olosuhteet sitä hallitsevat.