IPCmekanismien

IPC-mekanismien (inter-process communication) tarkoituksena on mahdollistaa useamman prosessin välinen viestintä ja synkronointi. Näiden mekanismien avulla prosessit voivat vaihtaa dataa, koordinoida toimintoja ja jakaa resursseja. IPC-mekanismin valinta vaikuttaa ohjelman suorituskykyyn, skaalautuvuuteen ja monisäikeisyyden turvallisuuteen.

Käytännössä IPC jaetaan pääosin kahteen ryhmään: jaettuun muistiin ja sanomienvälitykseen perustuvat mekanismit. Jaettu muisti on suorituskykyisintä, koska data siirretään suoraan yhteiseen muistialueeseen, mutta se vaatii huolellista synkronointia. Esimerkkejä ovat POSIX- ja System V -jaettu muisti sekä muistille mapatut tiedostot.

Sanomienvälitykseen käytetään putkia (pipes) ja nimettyjä putkia (FIFOs), sanomahallintajärjestelmiä (POSIX- tai System V -message queues), sekä soketteja, joiden avulla viestejä voidaan välittää sekä paikallisesti että verkon yli.

Lisäksi IPC sisältää synkronointiin liittyviä keinoja, kuten semaforit, mutexit ja ehtojen muuttujat sekä signaalit, joita käytetään asynkronisina ilmoituksina prosessille. Windows-ympäristössä on lisäksi nimettyjä putkia ja tapahtumaobjekteja. Etämenettelykutsut (RPC) mahdollistavat toimintojen kutsumisen etäisiltä prosesseilta, usein eri koneilta, jolloin kokonaisjärjestelmä voidaan rakentaa hajautetusti. IPC-mekanismien oikea valinta riippuu datan määrästä, latenssivaatimuksista, turvallisuudesta ja järjestelmän siirrettävyydestä.