Hapekkuuden

hapekkuuden tarkoittaa kemiallista ominaisuutta, joka kuvaa aineen tai ionin kykyä toimia hapettajana ja siten vastaanottaa elektroneja tai aiheuttaa toisten aineiden hapettumisen. Hapekkuus on redox-kontekstissa suhteellinen käsite: sen arvo riippuu mieluiten käytettävästä redoxparista, liuotinolosuhteista ja pH:sta.

Hapekkuutta voidaan arvioida sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Kvantitatiivisesti tärkein mittari on standardi- tai liittymäpotentiaali (E°), yleensä verrattuna vakiolla sekä vedyn elektrodiin. Mitä suurempi E°-arvo, sitä voimakkaampi hapetin on kyseisissä olosuhteissa. Käytännössä hapekkuudella mitataan siis aineen kykyä vastaanottaa elektroneja verrattuna toiseen redox-pariin. Eri olosuhteissa hapekkuus voi muuttua, esimerkiksi pH:n tai liuoksessa olevan muiden ionien vaikutuksesta.

Esimerkkejä ja sovelluksia. Vahvoja hapettimia ovat esimerkiksi fluorikaasu, permanganaatti (MnO4−) happamassa liuoksessa sekä dikromaatti-ioni (Cr2O72−). Hapekkuutta hyödynnetään esimerkiksi desinfektiossa, pilaantuneiden aineiden hapetuksessa, teollisissa hapetusprosesseissa ja pelkkien epäpuhtauksien poistossa. Toisaalta suurta hapekkuutta käytetään myös korroosioprosessien ja lipidien hapettumisen edistämisessä, mikä vaikuttaa elintarvikkeiden säilyvyyteen ja materiaalien kestävyyteen.

Rajoitteet. Hapekkuuden määrittäminen on kontekstisidonnainen: sama yhdiste voi käyttäytyä eri tavoin eri liuottimissa ja pH-olosuhteissa. Lisäksi monet yhdisteet toimivat sekä hapettimina että pelkistimin riippuen vastaanottajasta, joten hapekkuus on usein osittain suhteellinen käsite.