Haltuunottoa

Haltuunotto on suomalainen oikeudellinen termi, jolla tarkoitetaan viranomaisen tai tuomioistuimen määräämää väliaikaista omaisuuden haltuunottoa. Tarkoituksena on turvata velvoitteiden täytäntöönpano, estää omaisuuden siirtäminen tai hävinneen arvon menetys sekä säilyttää mahdollisuus myöhemmin toteuttaa kärsien velallinen velkojalle asetettu oikeudellinen seuraus. Haltuunottoa sovelletaan usein silloin, kun on olemassa kiireellinen tarve turvata rahallinen vaatimus tai muiden velvoitteiden täyttyminen.

Toimivaltainen taho ja menettely voivat riippua asiayhteydestä. Yleensä haltuunotto perustuu lain säännöksiin täytäntöönpanosta tai muuhun hallinnolliseen lainsäädäntöön, ja siihen vaaditaan asianmukainen oikeudellinen päätös tai viranomaisyksikön päätös. Osa toimenpiteistä voi olla ennaltaehkäiseviä (precautionary haltuunotto) ja kestää siihen saakka, kunnes lopullinen ratkaisu velkasaatavaan tai muuhun velvoitteeseen on tehty.

Haltuunotto eroaa esimerkiksi takavarikosta ja konfiskaatiosta. Takavarikko on yleensä tutkinnallinen toimenpide, jolla saadut esineet otetaan valvontaan tutkinnan ajaksi, kun taas konfiskaatio merkitsee omaisuuden pysyvää menettämistä valtiolle rangaistuksen tai muun oikeudellisen seuraamuksen yhteydessä. Haltuunotto puolestaan on usein väline turvaamaan tulevaa täytäntöönpanoa ja se voi johtaa myöhemmin esimerkiksi kiinnityksen, myynnin tai muun maksun toteuttamisen.

Haltuunottoa koskevat periaatteet korostavat oikeusturvaa: osapuolilla on oikeus tulla kuulluksi, ja toimenpiteen laillisuus sekä tarkoituksenmukaisuus on osoitettava. Lisäkehinostukset ja poikkeukset voivat riippua siitä, millaisesta omaisuudesta on kyse ja millä perusteella toimi on tehty.