Etäisyysvektoriprotokollat

Etäisyysvektoriprotokollat, tunnettuja myös nimellä Distance Vector routing protocols, ovat joukko reititysprotokollia, joita käytetään tietoverkoissa polun löytämiseen. Nämä protokollat perustuvat yksinkertaiseen periaatteeseen: jokainen reititin mainostaa tietoa tunnetuista verkko-osoitteista ja niihin johtavista etäisyyksistä muille reitittimille. Etäisyys mitataan yleensä hyppyjen (hops) lukumääränä.

Kun reititin vastaanottaa päivitystietoa toiselta reitittimeltä, se vertaa uusia tietoja omiin tietoihinsa. Jos uusi tieto tarjoaa lyhyemmän tai tehokkaamman reitin kohdeverkkoon, reititin päivittää reititystaulukkonsa. Tämä prosessi toistuu verkon kaikissa reitittimissä, kunnes kaikki reitittimet ovat saavuttaneet vakaan tilan ja tietävät parhaan reitin jokaiseen verkkoon.

Tunnettuja etäisyysvektoriprotokollia ovat RIP (Routing Information Protocol) ja IGRP (Interior Gateway Routing Protocol). Vaikka etäisyysvektoriprotokollat ovat helppoja ymmärtää ja toteuttaa, niillä on rajoituksensa. Ne voivat kärsiä hitaasta konvergenssista, mikä tarkoittaa, että verkkoon tehdyt muutokset voivat kestää jonkin aikaa propagatoitua kaikkialle verkkoon. Lisäksi ne voivat olla alttiita reititysloopille, jos niitä ei ole asianmukaisesti konfiguroitu. Nykyään monet verkot käyttävät linkkitilaprotokollia, kuten OSPF, jotka tarjoavat nopeamman konvergenssin ja paremman skaalautuvuuden.