EUsääntöjen

EUsääntöjen muodostavat niihin kuuluvat oikeusnormit, jotka säätelevät Euroopan unionin toimintaa sekä jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä. Ne ohjaavat toimintaa muun muassa sisämarkkinoilla, kilpailupolitiikassa, kuluttajansuojassa, ympäristön suojelussa ja datan käsittelyssä. EUsääntöjä noudatetaan jäsenvaltioissa sekä unionin kansalaisten että yritysten ja viranomaisten toiminnan osana.

Lähteet ja rakenne. Perusasetelma ja toimivallan jakautuminen käyvät ilmi primaarioikeudesta, johon kuuluvat unionin perustamissopimukset (kuten TEU ja TFEU). Toissijainen oikeus koostuu säädöksistä (asetus, direktiivi, päätös) sekä oikeuskäytännöstä ja komission lausunnoista. Asetukset ovat sellaisenaan velvoittavia kaikissa jäsenvaltioissa, kun taas direktiivit sitouttavat jäsenvaltioita tavoitteen saavuttamiseen, edellyttäen, että ne transponoidaan kansalliseen lainsäädäntöön. Päätökset sitovat niitä, joihin ne on osoitettu. Suositukset ja lausunnot ovat ei-sitovia.

Soveltaminen ja vaikutus. EU-lainsäädäntö noudattaa periaatetta, jonka mukaan EU-laki on etusijalla kansallisen lain yli. Säädökset voivat olla välittömästi sovellettavia (directly applicable), kun taas direktiivien tavoitteet on saavutettava kansallisin toimenpitein. Euroopan unionin tuomioistuimet (CJEU) tulkitsevat ja yhtenäistävät tulkintaa, ja EU-lainsäädäntö täsmentää kansallista oikeutta.

Noudattaminen ja valvonta. Komissio valvoo sääntöjen noudattamista; tapauksissa voidaan käynnistää rikkomismenettely, ja lopulta EY:n tai nykyisin EU:n tuomioistuin voi antaa ratkaisuja, jotka velvoittavat toimia tai määräävät korjaavia toimenpiteitä. EUsääntöjä sovelletaan laajasti sekä sisämarkkinoiden toimivuuden varmistamiseksi että unionin sisäisen oikeus- ja taloussuhteiden harmonisoimiseksi.