Biohajoavuutta

Biohajoavuus tarkoittaa aineen kykyä hajota mikrobien toiminnan seurauksena luontaisesti pienemmiksi yhdisteiksi, kuten hiilidioksidiksi, vedeksi ja biomassaksi. Hajoamisprosessi voi tapahtua aerobisesti (hapen läsnä ollessa) tai anaerobisesti (hapettomissa olosuhteissa). Biodegradointi riippuu sekä materiaalin kemiallisesta koostumuksesta että ympäristön olosuhteista, kuten lämpötilasta, kosteudesta, pH:sta ja ravinteista.

Biopohjaisilla ja muilla biohajoavilla materiaaleilla on erilaisia hajoamisominaisuuksia. Osa on suoraan biohajoavaa luonnossa; osa vaatii erityisiä olosuhteita, kuten teollista kompostointia, jotta hajoaminen etenee nopeasti. Esimerkkejä ovat joitakin bioplastisia polymeereja, kuten PLA tai PHA, jotka voivat olla biohajoavia tai kompostoituvia tietyissä olosuhteissa, mutta eivät välttämättä luonnossa tai kylissä.

Testaus ja standardit: Biohajoavuus arvioidaan sekä laboratoriossa että kenttäolosuhteissa käyttämällä respirometrisia testejä ja CO2-evoluutiotestejä sekä mittauksia kuten BOD/COD. Kansainvälisiä standardeja ovat esimerkiksi EN 13432 ja ISO/ASTM-sarjat, jotka määrittelevät kriteerejä esimerkiksi kompostoituvuudelle sekä hajoamiselle teollisessa kompostoinnissa. On tärkeää erottaa biohajoavuus ja kompostoituvuus: kaikki biohajoavat materiaalit eivät ole suunniteltuja kompostoituviksi, eivätkä kaikki hajoa ehjiä olosuhteita vaativissa ympäristöissä.

Ympäristövaikutukset ovat monitulkintaisia: biohajoavuus voi vähentää jätteiden tilavuutta, mutta hajoaminen epäedullisissa olosuhteissa voi tuottaa metaania tai muita päästöjä. Siksi oikea lajittelu ja luvutetut käyttöt, sekä saatavilla olevien jäte- ja kompostointijärjestelmien hyödyntäminen ovat keskeisiä.

Käyttökohteita ovat pakkausmateriaalit, kertakäyttötuotteet ja maatalousmuovit sekä tietyt lääketieteelliset sovellukset. Biohajoavuuden määrittäminen on ympäristönhuollon, lainsäädännön ja tuoteturvallisuuden kannalta keskeinen osa.

---