Autofiktiossa

Autofiktio on kirjallisuuden muoto, jossa kirjoittaja sekoittaa omaelämäkerrallisia kokemuksia fiktiivisiin keinoihin. Keskeisiä piirteitä ovat minä-kertoja, todellisiin tapahtumiin pohjautuvat mutta muokatut yksityiskohdat sekä todellisuuden ja tarinankirjoituksen rajojen hämärtäminen. Autofiktiossa elämän kokemukset ja tarinallinen todellisuus voivat limittyä, jolloin lukija kohtaa sekä subjektiivisen muistamisen että kirjallisen rakennelman.

Termi juontuu 20thiksen vuosisadan loppuun ja ranskalaisesta kirjallisuudesta; Serge Doubrovsky käytti käsitettä 1970-luvulla. Kansainvälisiä esimerkkejä ovat Karl Ove Knausgårdin My Struggle -romaanisarja ja Annie Ernauxin The Years, jotka ovat vaikuttaneet laajasti autofiktion asemaan modernissa kirjallisuudessa. Autofiktio eroaa perinteisestä muistelmasta siinä, että totuudenmukaisuus ei ole ainoa tavoite, vaan tarinankerronnan keinot, näkökulmat ja rakenteet voivat muodostaa uutta todellisuutta.

Kerrontatekniikoissa käytetään usein uudelleenjärjesteltyä tai yhdistettyä elämä·aineistoa, epävarmuuden ja muistin tutkimista sekä metafiktiota, jolloin kirjoittaja leikittelee itsensä ja fiktion välisellä viivalla. Eettiset kysymykset nousevat keskusteluun siitä, miten todelliset henkilöt ja yksityisyys suhteutuvat kirjalliseen tekstiin.

Suomessa autofiktio on noussut näkyvämmäksi ilmiöksi parin viime vuosikymmenen aikana, ja sitä tarkastellaan osana identiteetin ja muistin kysymyksiä sekä postmodernin kertomusforman kehitystä. Se nähtiin monipuolisena keinona tutkia sekä yksilön kokemuksia että yhteiskunnallisia ilmiöitä.