Anhydraattisuus

Anhydraattisuus on kemiallinen ominaisuus, jossa aine on käytännössä ilman vesimolekyylejä tai sen vesipitoisuus on erittäin pieni. Käytännössä termi liittyy usein kahteen ilmiöön: hydratoituneen aineen vedenpoistamiseen johtavaan anhydraattiseen muotoon siirtymiseen sekä vesittämään olemassa oleva aine itsessään.

Monet epäorgaaniset suolat ja muut yhdisteet muodostavat vesihydraatteja, joissa vettä sitoutuu tietty määrä kristallirakenteeseen. Esimerkiksi Na2SO4 voi esiintyä ks. decahydrattina Na2SO4·10H2O, kun taas anhydraattimuoto Na2SO4 on vedenpoiston jäljiltä. Myös rikki- ja alumiiniyhdisteillä on vastaavia hydratoitumisvaiheita. Vesimäärän poistaminen kuivaamalla, lämmittämällä tai kuivaavien aineiden avulla johtaa usein anhydraattiin, mutta joissakin tapauksissa hydratoitumisen poistaminen vaatii erityisiä olosuhteita.

Anhydraattisuutta voidaan saavuttaa useilla tavoilla: kuivaaminen kuivalla lämmöllä, alipaineessa tai inertissä ympäristössä, kuivaaminen desikanttien avulla sekä epäorgaanisten yhdisteiden lämpökäsittely. Joillakin aineilla vesimolekyylien poistaminen on rajallinen prosessi ja ne voivat myös hajota, jos kuivaus on liian aggressiivinen. Hygroskooppiset aineet helposti ottavat vettä ilmasta, minkä vuoksi anhydraattisten olosuhteiden ylläpitoon käytetään tiivistä suojelua ja kuivaimia.

Anhydraattisuus vaikuttaa merkittävästi aineiden reaktiivisuuteen, stabiilisuuteen ja säilytykseen. Esimerkiksi lääke- ja katalyyttisesti käytettävissä yhdisteissä on usein tärkeää varmistaa, että materiaali on täysin anhydraattinen. Veden määrä materiaalissa voidaan mitata kosteusprosenttina tai vesipitoisuutena analysoimalla vedenpoistoa; yleisiä menetelmiä ovat Karl Fischer -titraatio ja termogravimetrinen analyysi.