Altistusrajojen

Altistusrajojen tarkoittaa arvoja, joiden yli työntekijöiden altistuminen tietylle vaaralliselle aineelle tai tekijälle katsotaan terveydelle haitalliseksi. Ne voivat koskea kemiallisia aineita, fysikaalisia tekijöitä (esimerkiksi melua, säteilyä) sekä biologisia tekijöitä. Altistusrajoja voidaan pitää sekä lainsäädännöllisinä sitovia arvoja että ohjeellisia suosituksia, joilla pyritään minimoimaan pitkäaikaisten ja äkillisten terveyshaittojen riskejä.

Käytännössä altistusrajoja sovelletaan useilla aloilla. Kemiallisia altistuksia mitataan usein aikapesäkohtaisesti ja ne ilmaistaan esimerkiksi mg/m3 tai ppm-arvoina. Yleisimmät kemialliset rajat ovat aikakaavanoitua työvuoroa kohti käytettävä TWA-arvo (time-weighted average) sekä lyhytaikainen STEL-arvo (short-term exposure limit). Säteilyä ja biologisia tekijöitä koskevat rajat määritellään vastaavasti annettujen mittausten ja riskinarvioinnin perusteella.

Sääntely ja valvonta vaihtelevat maittain, mutta altistusrajojen asettaminen perustuu kansainvälisiin suosituksiin sekä alueellisiin eli EU-lakeihin ja -direktiiveihin. Kansallinen järjestelmä määrittelee, miten rajat koostetaan, päivitetään ja valvotaan käytännössä, sekä millaisia toimia työnantajat ovat velvollisia tekemään, jos rajat uhkaavat ylittyä.

Käytännössä työnantajat suorittavat riskinarvioinnin, mittaukset ja ilmanvaihdon sekä prosessimuutokset tarpeen mukaan, ja ne voivat käyttää henkilösuojaimia sekä kouluttaa henkilöstöä. Altistusrajojen noudattaminen tähtää työntekijöiden terveyden suojaamiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen.