Adapterrajapintuja

Adapterrajapinnat ovat ohjelmistojen komponenttien välistä yhteensopivuutta mahdollistavia rakenteita, joiden tehtävänä on muuttaa yhden järjestelmän rajapinnan kutsut toisen järjestelmän odottamaan muotoon. Ne edustavat Adapterimallin periaatetta: ne mahdollistavat vanhojen tai erilaisten rajapintojen välisen yhteyden ilman, että alkuperäistä koodia tarvitsee muuttaa.

Käytännössä adapterit voidaan toteuttaa kahdella päätavalla: olioadapterina ja luokkaadapterina. Olioadapteri käyttää koostumusta ja wrapperiä: se säilyttää viittauksen adapteeen ja muuntaa kutsut kohderajapintaan. Luokkaadapteri perii puolestaan sekä kohderajapinnan että adaptee-rajapinnan, jolloin muuntaminen tapahtuu perinnän kautta. Yleensä olioadapterit ovat joustavampia, kun taas luokkaadapterit voivat olla hyödyllisiä kielissä, joissa moniperintä on toteutettavissa.

Adapterrajapintoja käytetään, kun halutaan integroida vanhoja kirjastoja tai järjestelmiä moderniin arkkitehtuuriin, kun API-versiot ovat eriytyneet tai kun halutaan tarjota yhteinen, yksinkertainen käyttöliittymä useille eri alustoille. Esimerkkejä ovat ohjelmistorajapintojen muuntaminen REST-rajapintaan, SOAP-wrappaukset tai laiteadapterit, jotka muuntavat protokollan tai signaalin toiseen muotoon.

Haittoja ovat ylimääräinen kerros, suorituskykykustannukset ja ylläpitokustannukset sekä monimutkaisuus, joka voi heikentää luettavuutta. Hyviä käytäntöjä ovat adapterien rajaaminen pieniin integraatioihin, selkeä vastuunjako ja testauksen eriyttäminen.

Adapterin ja muiden suunnittelumallien suhde: Adapteri muuntaa yhden rajapinnan toisen näköiseksi. Facade tarjoaa yksinkertaisen näkymän monimutkaisesta alijärjestelmästä ilman muuntamisen periaatetta. Bridge erottaa abstraktion toteutuksesta, jolloin molemmat voivat vaihdella itsenäisesti. Näin adapteri voi toimia rinnakkain muiden arkkitehtuuriratkaisujen kanssa.