14Cpitoisuutta

14C-pitoisuus (radiokarboni-pitoisuus) kuvaa hiili-14-isotoopin määrää suhteessa hiili-12:isotooppiin tai sen aktiivisuuteen. 14C syntyy ilmakehässä kosmisen säteilyn vaikutuksesta ja sitoutuu hiilidioksidina kasveihin. Elossa ollessaan eliöt pitävät 14C/12C-suhteen likimain vakiona; kuollessaan 14C alkaa hajoaa radioaktiivisesti puoliintumisaikanaan noin 5730 vuotta. Tämä ominaisuus mahdollistaa näytteiden ajoittamisen.

Mittaus ja yksiköt: pitoisuutta ilmoitetaan usein aktiivisuutena (dpm/g C, disintegraatioita minuutissa per gramma hiiltä) tai prosentteina modernista hiilestä (pMC). 100 pMC vastaa elävän biologisen aineen 14C-aktiivisuutta vuonna 1950. 1960-luvulla ydinasekokeet nostivat ilmakehän 14C-pitoisuuksia huomattavasti, yli 1000 pMC:iin; sen jälkeen pitoisuudet ovat laskeneet ja nykyisin ne ovat noin 110–120 pMC riippuen kohteesta ja mittausajasta.

Käyttö: radiokarbonaatioikäarviointi perustuu 14C-pitoisuuden muutokseen ajan saatossa. Näytteet analysoidaan tyypillisesti AMS-tekniikalla (accelerator mass spectrometry), ja tulokset kalibroidaan IntCal-kalibrointiviitteiden avulla, jolloin ne muunnetaan kalenteriaikaan.

Rajoitteet: kontaminaatio, isotopillinen fractionaatio sekä reservoir-efektit voivat vääristää tuloksia. Pitoisuus on keskeinen työkalu arkeologiassa, geologiassa sekä ilmasto- ja hiilenkiertotutkimuksessa.