äännerakenteiden

Äännerakenteet viittaavat kielen äänijärjestelmän rakenteelliseen organisointiin. Ne kattavat sekä äänteiden inventaarion että niiden vaihtelun sekä säännöt, joiden mukaan äänteet esiintyvät yhdessä ja muuttuvat eri konteksteissa. Kyse on siitä, miten puhekielen äänteet muodostavat järjestelmän, jonka avulla sanat erotetaan ja ymmärretään.

Keskeisiä osa-alueita ovat äänteiden inventaario (konsonantit ja vokaalit), allofonit eli äänteiden kontekstiriippuvaiset realisaatiot sekä fonotaktiset säännöt, jotka määrittävät, millaiset äännerakenteet ovat mahdollisia tietyissä asennoissa ja miten tavut rakentuvat. Tavun rakenne muodostuu yleensä alusta (konsonantti) ja ydinvokaalista, ja mahdollisesti loppuosa.

Prosodiset piirteet kuten painotus, rytmi ja intonaatio kuuluvat äännerakenteisiin ja vaikuttavat sekä merkitykseen että puheen ilmaisutapaan. Äännerakenteet voivat siten vaihdella kielikohtaisesti ja historiallisesti riippuen muun muassa äännevarastosta ja kontekstivaikutuksista.

Äännerakenteita tutkitaan sekä teoreettisesti fonologian että käytännön tasolla fonetiikan menetelmin. Tutkimuksessa kartoitetaan, mitä äänteitä kielessä esiintyy, miten ne riippuvat kontekstista ja miten järjestelmä voi muuttua historiallisen kehityksen tai kielten kontaktien seurauksena.

Sovelluksissa äännerakenteiden tuntemusta käytetään kielten opetuksessa, puhesynteesi- ja puheentunnistustekniikassa sekä kielitieteellisessä tutkimuksessa. Eri kielet voivat jakaa joitakin perusperiaatteita, mutta niiden äännerakenteet ovat usein uniikkeja ja sopeutuvat laina- ja kontaktitilanteisiin.