äännerakenteeseen

Äännerakenteeseen viitataan kielitieteessä äänteellisen järjestelmän rakenteisiin ja säännönmukaisuuksiin: millaisia äänteitä kielessä on (fonemiluettelo), millaiset ominaisuudet äänteillä on ja miten ne esiintyvät sanan sisällä sekä sanojen välisessä yhteydessä. Siihen kuuluu sekä segmentaalinen taso (äänteet) että suprasegmentaaliset piirteet (paino, intonaatio, rytmi) sekä äänteiden tuotannon ja havaitsemisen variaatio.

Segmentaalinen osa tarkastelee yksittäisiä äänteitä—konsonantteja ja vokaaleja—ja niiden ominaisuuksia sekä allofoneja, jotka voivat ilmetä kontekstin mukaan saman fonemin eri tavoin. Phonotaktiikka määrittelee kielikohtaiset säännöt äänneryhmien ja niiden järjestyksen sallituudesta: millaiset konsonantti- ja vokaaliyhdis­telmät ovat mahdollisia ja millaisia tavurakenteita kielessä yleisimmin esiintyy. Sanojen tavurakenne esitetään usein muodossa onset-nucleus-coda, ja erilaiset kielet voivat sallia erilaisia syllable- ja konsonanttiyhdistelmiä.

Prosodiaan kuuluvat paino (stressi), intonaatio ja rytmi sekä mahdollinen tonaalinen rakenne. Suprasegmentaaliset piirteet vaikuttavat puheen erottuvuuteen, merkitykseen ja ilmaisuun, ja ne voivat vaihdella kielestä toiseen sekä murteittain.

Tutkimuksessa äännerakenteeseen käytetään sekä foneettisia mittauksia että teoreettisia malleja. Sovelluksia ovat muun muassa puheentunnistus ja -syntetisaatio, kieltenopetus sekä puhetaitoihin ja aktsentteihin liittyvä kielitieteellinen tutkimus.