Äänneoppi

Äänneoppi on kielen äännejärjestelmää ja äänteiden käyttäytymistä tutkiva kielitieteen osa-alue, joka vastaa englanninkielisiä käsitteitä phonology ja joskus myös phonetics riippuen painotuksesta. Se käsittelee äänteiden abstrakteja yksiköitä (fonemeja), allofoneja, tavurakennetta, aksenttia, intonaatiota ja äänteiden yhdistymissääntöjä sekä niiden merkitystä kielen järjestyksessä.

Äänneopin ja äänteentutkimuksen välillä erotellaan usein teoreettinen puoli (äänneoppi), joka mallintaa äänteitä ja niiden suhteita järjestelmänä, ja empiirinen akustinen ja artikulatorinen analyysi (äänteentutkimus). Teorioita ovat muun muassa generatiivinen äänneoppi, autosegmentaalinen malli ja optimaliteettiteoria; nykyaikaiset menetelmät hyödyntävät myös akustista analyysiä ja laskennallisia malleja.

Suomen kielen äänneopissa keskeisiä ilmiöitä ovat vokaaliharmonia, konsonanttien astevaihtelu, pituusvastineet (lyhyt/pitkä) ja suhteellisen säännöllinen foneeminen ortografia. Äänneopin tutkimus kattaa myös murteet, kielen kehityksen ja äännevaihtelun sosiaalisissa konteksteissa.

Sovelluksia ovat kieltenopetus, ääntämisen kuntoutus, puhesynteesi ja -tunnistus sekä leksikografinen ja kieliteknologinen kehitys. Tutkimus yhdistää teoreettisen mallintamisen kenttätyöhön, laboratorioanalyysiin ja vertailevaan kielitieteeseen.