Äänenkorkeuden

Äänenkorkeus tarkoittaa äänen koettua korkeutta. Fyysisesti se määräytyy ääniaallon taajuuden perusteella: mitä korkeampi taajuus, sitä korkeammaksi ääni koetaan. Pääasiallisena tekijänä on äänen perustaajuus (f0), mutta myös ylätaajuudet (harmoniset) vaikuttavat kuulottuun korkeuteen ja äänen sävyyn.

Kuulon ja kognitiivisen prosessoinnin kannalta äänenkorkeus ei muutu lineaarisesti taajuuden mukaan. Pitchin kokemus seuraa pitkälti logaritmista mitta-asteikkoa: oktaavi vastaa taajuuden kaksinkertaistumista. Käytännössä äänenkorkeus voidaan mitata hertseinä (Hz) tai psykoakustisilla asteikoilla kuten mel-asteikolla.

Ihmisen puheessa perustaajuus on tyypillisesti noin 85–180 Hz miehillä ja 165–255 Hz naisilla. Puheen intonaatio muuttaa korkeusprofiilia lauseen aikana ja välittää esimerkiksi kysymyksiä, vihjeitä ja tunteita. Musiikissa korkeus määrittää sävelkorkeuden: oktaavi vastaa taajuuden kaksinkertaistumista, ja yhden sävelaskeleen (semitone) koko on 1/12 oktaavista. Yleisesti sekä länsimaisessa että länsimaissa käytetään 12-semitoista järjestelmää.

Teknologiassa äänenkorkeutta mitataan ja muokataan useilla menetelmillä, kuten pitch-shiftauksella ja virityksen säätämisellä. Yleisiä analyysimenetelmiä ovat autokorrelaatio ja cepstrum-analyyttinen lähestymistapa pitchin havaitsemiseen ohjelmistoissa. Ymmärrys äänenkorkeudesta on keskeinen sekä puheen analyysissä, puheentunnistuksessa että musiikin tuotannossa.