yhteisyyttä

Yhteisyyttä tarkoittaa yksilön kokemaa yhteenkuuluvuuden ja toisten kanssa jaetun merkityksen tunnetta. Se voi ilmetä sekä pienissä ryhmissä, kuten perheessä tai naapurustossa, että laajoissa yhteisöissä, kuten työyhteisössä, opiskeluyhteisössä tai harrastustoiminnassa. Yhteisyyden kokemus liittyy sekä sosiaaliseen luottamukseen että vastavuoroiseen auttamiseen.

Yhteisö viittaa konkreettiseen ihmisjoukkoon, joka jakaa tiloja, toimintoja ja tavoitteita. Yhteisöllisyys puolestaan viittaa siihen, miten ihmiset toimivat ja mihin suuntaan ryhmän yhteisöllisyys on suunnattu: asenteisiin ja käytäntöihin, joilla tällaista yhteenkuuluvuutta edistetään. Yhteisyyden kokemusta voidaan tarkastella sekä subjektiivisena tunteena että yhteiskunnallisena ilmiönä: sen vahvistuminen lisää sosiaalista pääomaa ja yleistä hyvinvointia.

Yhteisyyttä rakennetaan osallistumisella, yhteisillä tiloilla ja tapahtumilla, tasavertaisella vuorovaikutuksella sekä avointa kommunikointia tukevilla käytännöillä. Turvallisuus, luottamus ja toisista välittäminen ovat keskeisiä tekijöitä. Kulttuuri, historia ja rakenteelliset tekijät vaikuttavat siihen, miten ihmiset kokevat yhteisyyden.

Haasteita ovat eriarvoisuus, yksinäisyys, syrjäytyminen sekä alueiden eriytyminen. Digitalisaatio ja kaupungistuminen voivat vahvistaa yhteisyyden kokemusta, jos digitaaliset kanavat tukevat osallisuutta; toisaalta ne voivat heikentää sitä, jos fyysinen läsnäolo ja kasvoton vuorovaikutus lisääntyvät.

Suomessa yhteisöllisyyden arvoja tuetaan sekä julkisen sektorin että järjestösektorin toiminalla. Esimerkkejä käytännöistä ovat naapuruston tapahtumat, vapaaehtoistyö, yhteisölliset tilat sekä osallistava kaupunkisuunnittelu.

Yhteenveto: yhteisyyden tunteen muodostuminen on moniulotteinen prosessi, jossa yksilön kokemukset ja yhteisön toiminta kytkeytyvät toisiinsa ja vaikuttavat sekä yksilön että yhteisön hyvinvointiin.