värisokeus

Värisokeus, tunnettu myös värinopuute tai värinäkemyksen vajaus, on yleinen tila, jossa kerrannainen kyky erottaa eri värejä on heikentynyt. Se johtuu tavallisesti verkkokalvon tappisoluista, jotka vastaavat värien näkemisestä; useimmiten kyse on geneettisesti periytyvästä poikkeavuudesta kolmessa tappisolutyypissä (l, m ja s) ja niiden pigmenttiproteiinien toiminnassa.

Yleisin muodollisesti jaetut tyypit ovat punan- ja vihreän värin havaitsemisen häiriöt: protanopia ja protanomalya sekä deuteranopia ja deuteranomaly. Näissä puuttuu tai on poikkeava pitkäaaltovärin (punainen) ja/tai keskisävyjen (vihreä) pigmentin toiminta. Sininen keltaisen puute (tritanopia ja tritanomaly) on harvinaisempi. Harvinainen achromatopsia, eli kokonaan tai lähes kokonaan väreistä erottamisen puute, esiintyy vain harvoin. Värisokeus on yleisesti geneettinen ominaisuus, jonka periytyminen on X-kromosomissa; miehillä sitä havaitaan useammin. Sekaannukset voivat olla myös hankittuja esimerkiksi silmäsairauksien, ikääntymisen tai lääkkeiden kuten tietyt silmälääkkeet aiheuttavat värin erottamisen heikentymisen.

Testaus toteutetaan usein Ishiharan värinäyttöaineistoilla sekä muilla testeillä, kuten Farnsworth-D-15 tai anomaloskopilla, epäiltäessä tarkempaa diagnoosia. Värisokeutta ei voida parantaa lääke- tai leikkaushoidolla yleisesti, mutta joillekin keinoille, kuten väriläiskäiset suodattimet tai digitaalisten sovellusten tarjoamat väriavustimet, on hyötyä. Tärkeitä ovat myös käytännön ratkaisut: väreihin perustuvan tiedon täydennys, kontrastien lisääminen ja tarvetta töissä noudattaa värivaatimuksia. Tietoinen suunnittelu ja tietoisuus helpottavat arkea sekä ammatillisia valintoja.

---