vinyylilevy

Vinyylilevy on analoginen äänilevy, jonka äänitiedot ovat urien muodossa spiraalimaisesti kaiverrettuina levyyn. Levy koostuu PVC:stä (polyvinyylikloridista) ja sen pintaan tallennettu ääni tallentuu mekaanisina modulaatioina. Levysoitin lukee uraan piirtyneitä muotoja neulan avulla ja muuntaa ne sähköiseksi signaaliksi, joka vahvistimien kautta toistuu kaiuttimista. Yleisimmät nopeudet ovat 33 1/3 RPM (12-tuumaiset LP-levyt) sekä 45 RPM (7-tuumaiset single-levyt); harvinaisempia ovat 78 RPM -nopeudet, joita käytettiin pääasiassa vanhemmissa julkaisuissa.

Koot ja formaatit: 12-tuumaiset LP-levyt muodostavat pitkäsoitot, 10-tuumaiset EP-levyt ja 7-tuumaiset single-levyt. LP-levyillä on useampia kappaleita ja ne kestävät pidemmän soittoajan. Single-levyt julkaistiin usein kahdella tai yhdellä kappaleella.

Historia ja kehitys: Vinylin yleistyminen alkoi 1940–1950-luvulla, jolloin LP-levyt mahdollistivat pidemmät kokonaisuudet ja stereoäänen. CD:t yleistyivät 1980-luvulla ja vaikuttivat myynnin vähenemiseen, mutta 2000-luvulla vinyylien suosio on kasvanut uudelleen, erityisesti indie- ja audiophile-kontekstissa. Nykyään julkaisut kattavat sekä uudelleenmasteroitua materiaalia että uutuuksia, myös värillisinä ja rajoitettuina painoksina.

Valmistus ja huolto: Masterointi ja lakkaus sekä metalliversiointi (stamper) muodostavat muotin, josta puristetaan levy PVC:stä. Painatus voi olla erivärisiä tai mustia. Säilytys: pidä levyt pystyasennossa, poissa suorasta auringonvalosta ja kosteudelta; käytä anti-staattisia suojapusseja ja puhdista levy pehmeällä harjalla.