vahvistimesta

Vahvistin on elektroninen laite, joka kasvattaa sähköisen signaalin amplitudia. Audio- ja viestintäjärjestelmissä vahvistimia käytetään sekä preamplifikointiin että virta- tai tehovahvistamiseen kaiuttimille. Preamplifikaattori suurentaa heikot lähdöistä tulevat signaalit sopiviksi seuraaville käsittelyvaiheille, kun taas päävahvistin kasvattaa signaalin tehoa.

Vahvistimia on useita arkkitehtuuriltaan: luokat A, B, AB ja D. Luokat vaikuttavat äänenlaatuun, tehonkulutukseen ja lämmöntuotantoon. Nykyään vahvistimet hyödyntävät transistoritekniikkaa sekä digitaalista ohjausta ja signaalinkäsittelyä. Kotikäytössä on sekä erillisiä vahvistimia että integroituja ratkaisuja, ja mallistot tarjoavat useita kanavia sekä lisäominaisuuksia, kuten äänenkäsittelyä ja kaiutinohjausta.

Historia: varhaisimmat vahvistimet olivat suuria putkivahvistimia. 1950–1960-luvulla siirryttiin transistoritekniikkaan, mikä teki laitteista pienempiä ja luotettavampia. 1980-luvulta eteenpäin yleistyivät integroidut piirit ja digitaaliset ohjaukset; nykyään yleisimmät ratkaisut ovat tehokkaita luokkia D sekä korkeakykyisiä A/B-vahvistimia.

Vahvistimesta on elatiivimuoto: vahvistimesta. Suomen kielessä elatiivi ilmaisee alkuperää tai lähdettä. Vahvistimesta käytetään kuvaamaan, mistä signaali, voima tai ohjaus on peräisin, esimerkiksi signaali tulee vahvistimesta.