ultraäänipulsseja

Ultraäänipulsseja ovat lyhytaikaiset, korkeataajuiset ääniaallot, joiden taajuus ylittää ihmisen kuulon ylärajan (noin 20 kHz). Pulssit muodostuvat rajatusta ajanjaksosta, jonka aikana keskitaajuus ja spektri määrittävät energian ja tarkkuuden. Niitä käytetään sekä lääketieteessä että teollisuudessa tiedon hankkimiseen materiaalien rakenteesta ja elinten toiminnasta.

Pulssit tuotetaan yleisesti piezoelektrisilla transduktoreilla, joita ohjataan nopeasti muuttuvilla sähköpulssilla. Transduktori muuntaa sähköisen pulssin mekaaniseksi ultraääniaaloksi, jota voidaan suunnata ja fokusoida erilaisilla rakenteellisilla ratkaisuilla. Vastaanotetut heijastukset ja niiden aikaviiveet antavat tietoa pulssin läpäisevästä ympäristöstä sekä kohteiden sijainnista.

Pulssien avulla rakennetaan kuvitteita sekä lääketieteessä että teollisuudessa. Diagnostisessa ultraäänikuvauksessa käytetään pulssin heijastuksia A-, B- ja Doppler-tekniikoilla verenvirtauksen sekä elinten rakenteen havainnointiin. Teollisuudessa pulssit soveltuvat ei-tuholaiseen testaamiseen (NDT) materiaalien sisäisten epäjatkuvuuksien, paksuuksien ja liitosten tarkastamiseen.

Turvallisuus ja rajoitukset: ultraäänipulsseja pidetään ei-ionisoivana tekniikkana, mutta ne voivat aiheuttaa kudosten lämpenemistä tai cavitaatiota, erityisesti suurenergiamäärillä. Altistumista säädellään kansainvälisillä standardeilla ja ALARA-periaatteella.

Yhteenvetona ultraäänipulsseja ovat monipuolinen väline sekä diagnostiseen että terapeuttiseen ja teolliseen käyttötarkoitukseen, yhdistäen tarkka-ajan mittauksen ja akustisen vastaanoton via kehittyneitä transduktiotekniikoita.