turkinkieli

Turkinkieli on turkkikielien kieliperheeseen kuuluva kieli, jota puhutaan pääasiassa Turkissa sekä sen lähialueilla ja diasporassa. Se on Turkian yleisin äidinkieli ja kuuluu Oghuz-ryhmään, johon kuuluvat myös Azerbaijani ja Turkmeni. Turkinkielen puhujat muodostavat suurimman yksittäisen kieliyhteisön alueellaan, ja sitä käytetään sekä arkipäiväisessä kommunikaatiossa että koulutuksessa ja mediassa.

Kielen historia ulottuu Keski-Aasiaan. Varhaiset kirjalliset lähteet, kuten Orhon inskriptiot (noin 8. vuosisadalla), osoittavat kielen kehityksen Oghuz-linjassa. Keskiajan ja uuden ajan aikana kieli sai runsaasti vaikutteita persian ja arabian kielistä. Merkittävä kielellinen muutos tapahtui 20. vuosisadan alussa, kun Turkin hallitus siirtyi latinalausta muistuttavaan kirjoitusjärjestelmään ja kehitti standardia turkinkieltä osana laajaa kielennormaatiota.

Ominaisuuksiltaan Turkinkieli on agglutinatiivinen kieli, jossa merkitykset rakentuvat lisättävien affiksien kautta. Se noudattaa yleensä SOV- (subjekti-objekti-verbi) sanajärjestystä ja toteuttaa vokaaliharmoniaa, mikä vaikuttaa sekä vartaloon että jälkiliitteisiin. Kielessä ei ole kieliopillista sukupuolta eikä usein erillistä huomiointia artikkeleissa.

Dialekteja on runsaasti, mutta standardi turkinkieli pohjautuu suurten kaupunkien, erityisesti Istanbulin ja Länsi-Anatolian alueen puheeseen. Virallinen asema: Turkissa ja Pohjoisessa Kyproksessa kieli on virallinen. Turkkia säätelee ja kehittää opetus- sekä kulttuurialalla Turkian kielen laitoksen kautta toimiva Türk Dil Kurumu (TDK), joka ohjaa oikeinkirjoitusta ja sanastoa. Diasporassa turkinkieltä ylläpidetään sekä kotimaankielisessä opetuksessa että yhteisötoiminnassa.