tulipaloluokitukset

Tulipaloluokitukset tarkoittavat rakennustuotteiden, rakennusosien ja rakenneteknisten rakenteiden palonkestävyyden sekä palon leviämisen estämisen ominaisuuksien luokittelua standardien määrittelemin kriteerein. Luokitus kattaa sekä reaktiotulen leviämisen (reaktio paloon) että palonkestävyyden (palonkestävyys rakenteissa). Reaktioluokituksessa kuvataan, kuinka helposti materiaali syttyy, onko siinä savu- tai tihkupolttotoimintoja sekä syntyvätkö liekit ja suurimmat leimaus-pitoisuus. Palonkestävyyden luokituksessa ilmoitetaan rakennetta koskeva aika, jonka aikana sen odotetaan säilyttävän toiminnallisen kantokykynsä, hyydyttämällä palon leviäminen ja estäen lämmön siirtymisen.

Keskeiset standardit ja luokitustavat koostuvat ensisijaisesti eurooppalaisista normeista. Reaktioluokitukset perustuvat EN 13501-1 -standardiin, ja niiden tyypillisiä arvoja ovat A1, A2 sekä B-, C-, D-, E- ja F-luokat, joiden yhteydessä voidaan ilmoittaa s- (savukaasujen) ja d- (tippuvat kipinät/uhka) ala-arvot. Palonkestävyyden luokitukset rakennuselementeille antavat tuloksen, joka ilmaisee esimerkiksi REI-arvoa tai eriteltyä R-, E- ja I-aikaa, kuten R60 E60 I60. Testausmenetelmät ja lisäarvot täydentävät kuvausta.

Suomessa tulipaloluokituksia käytetään rakennusmääräyksissä, rakennustuotteiden sertifioinneissa sekä palosuojelun suunnittelussa. Kansallinen käytäntö pohjautuu SFS-EN -standardeihin sekä RakMK-ohjeistuksiin. Tuotteet ja rakenteet voivat kantaa tulipaloluokitustodistuksia sekä CE-merkintöjä, joiden perusteella valitaan oikeat ratkaisut palosuojaan ja tilojen käyttötarkoitukseen nähden.

Tulipaloluokitusten tulkinta perustuu testatut tulokset, asennukset ja käyttöolosuhteet huomioiviin vaatimuksiin, ja ne voivat vaihdella tuotteen ja rakennetyypin mukaan.