traditiosta

Traditiosta käytettynä käsitteenä tarkoittaa kulttuuriperinnön siirtymistä sukupolvelta toiselle sekä tapojen, uskomusten ja arvojen kokonaisuutta, joka jäsentää yhteisön identiteetin. Sanaan juuret ovat latinan sanassa traditio, ja se on levinnyt monien kulttuurien kieliin perinteen käsitteeksi. Traditio voi sisältää sekä konkreettisia käytäntöjä että immateriaalista kulttuuriperintöä, kuten tarinoita, musiikkia ja rukouksia.

Traditio siirtyy monin tavoin: perheissä ja sukuväessä, kouluissa, uskonnollisissa yhteisöissä sekä kansanperinteen kautta. Siirtäminen on usein monimuotoista: suulliset kertomukset, rituaalit, käsityöt, kielet ja seremonialliset käytännöt. Yhteisöt voivat pitää kiinni tradiitiosta sekä tavanomaisessa arjessa että juhlissa ja rituaaleissa.

Traditiolla on monenlaisia funktioita: se luo yhteisöllisyyden ja identiteetin tunteen, tarjoaa jatkuvuuden kokemuksen sekä keinoja välittää tietoja, arvoja ja taitoja seuraaville sukupolville. Traditiotarinoilla ja rituaaleilla voidaan tukea moraalista ohjausta ja sosiaalista järjestystä, mutta traditio voi myös uudistua valikoivasti ja reinterpretoitua.

Traditiosta ei ole staattinen; se muuttuu yhteiskunnan, teknologian ja globalisaation mukana. Uudet yhteydet, liikkuvuus ja arjen muutokset voivat johtaa tradiition muotojen uudistumiseen tai niiden toistamiseen revivalin kautta.

Tutkimuksessa traditiota tarkastellaan antropologian, sosiologian ja etnografian keinoilla. Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten traditio syntyy, miten sitä tulkitaan ja miten sitä käytetään identiteetin, vallan ja luottamuksen rakentamisessa. Kansainvälisesti erityistä huomiota saavat immateriaalisen kulttuuriperinnön suojelu- ja ylläpitotoimet, kuten UNESCO:n käytännöt.