tasavaltaisuuden

Tasavaltaisuus on poliittinen periaate, jonka mukaan ylin valta kuuluu kansalle ja hänen edustajilleen, ei perinnölliselle hallitsijalle tai autokraattiselle lainkäyttölle. Se rakentuu yleensä perustuslaillisen järjestelmän, oikeusvaltioperiaatteen ja lakien hallitsevuuden varaan, jolloin hallinto toimii kansalaisten tahdon ja lakien rajoissa.

Keskeisiä piirteitä ovat kansan suvereniteetti, edustuksellinen hallinto, vastuullisuus toimijoitaan kohtaan sekä vallanjaon ja oikeuksien suojaaminen. Edustuksellisuus tarkoittaa, että suurin osa julkisista tehtävistä täytetään vaaleilla valituilla, ja vallan käyttö on sidoksissa lainsäädäntöön sekä riippuvaisia oltava riippumattomiin oikeudellisiin ja valvontamekanismeihin. Yhteiskunnan oikeudenmukaisuus, yksilön oikeudet sekä kansalaisten osallistumismahdollisuudet ovat usein osa tasavaltaisuuden arvoja.

Tasavaltaisuuden muotoja ovat erilaiset republikkamuodot: presidenttivaltiot, joissa valtakunnanpäämiehenä on usein suvereeni presidentti sekä hallinto toimii yleensä eräissä asioissa suoraan sekä parlamentaariset tasavallat, joissa pääministeri johtaa hallitusta ja presidentin rooli on pääasiassa seremoniallinen. Lisäksi on semi-presidentialistisia järjestelmiä, joissa sekä presidentillä että hallituksen johtajalla on merkittäviä valtaoikeuksia.

Historiallisesti tasavaltaisuus kehittyi antiikin Roomasta, Euroopan varhaisteoksista sekä renessanssin ja valistuksen ajan ajattelusta, joka painotti kansan suvereniteettia, lakien rikkomattomuutta ja hallinnon vastuullisuutta. Modernina ilmiönä tasavaltaisuus esiintyy monissa maissa, joissa perustus ja oikeusvaltioperiaate määrittelevät politiikan suuntia ja valvontaa.