tarveharkittu

Tarveharkittu tarkoittaa sitä, että etu tai palvelu myönnetään ainoastaan hakijan tarpeen perusteella. Tarveharkinnassa otetaan huomioon muun muassa hakijan tulot, menot, omaisuus sekä perhe- ja asumiskustannukset. Tämä eroaa universaalisista etuuksista, joita kaikille myönnetään riippumatta taustasta.

Suomessa monet sosiaali- ja asumisperusteiset etuudet ovat tarveharkittuja. Esimerkkejä ovat toimeentulotuki sekä asumistuki. Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka myöntäminen perustuu hakijan nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen ja välittömään tarpeeseen. Asumistuki määräytyy tulojen, menojen ja asumiskustannusten mukaan, ja sitä maksetaan sitä tarvitseville hakijoille.

Hakemusprosessi alkaa kunnan sosiaalitoimistosta. Tarveharkinnassa arvioidaan hakijan taloudellista tilannetta, tulotietoja, menoja sekä muita olosuhteita. Päätös voidaan tehdä osittain tai kokonaan myöntäväksi, ja mahdollisuus muutokseen tai valitukseen on säädösten mukainen. Eri kunnilla voi olla erilaisia menettelytapoja ja kriteereitä tarveharkinnassa, mikä vaikuttaa tukien saatavuuteen.

Tarveharkinnan etuina ovat kohdennettu tuki ja resurssien järkevä käyttö, mutta samalla voi esiintyä byrokratiaa, hakijoiden stigmaa ja alueellisia eroja etuuksien toteutuksessa. Yhteiskunnallisella tasolla tarveharkintaisuus heijastelee keskustelua tasapuolisuuden ja tuen tarpeen välillä sekä tarveharkintaan perustuvan järjestelmän muusta vaihtoehdosta.