tarveharkintainen

Tarveharkintainen on suomenkielinen adjektiivi, jolla viitataan siihen, että etuus, palvelu tai rahoitus myönnetään tai jaetaan yksilön tarvitsemien olosuhteiden mukaan. Termi muodostuu sanoista tarve ja harkinta, ja sitä käytetään kuvaamaan menettelyä, jossa päätökset perustuvat arvioon henkilön tai perheen taloudellisesta tilanteesta, resursseista, perhetilanteesta ja muista asiaankuuluvista tekijöistä. Tarveharkintaisuus erottaa keinon universaalista tai kaikille yhtälailla osoitettua tukea antavista malleista.

Käyttökohteet ja menettelytavat vaihtelevat, mutta yhteistä on, että myöntämisperusteet ovat harkinnanvaraisia ja todellisuuspohjaisia. Esimerkiksi toimeentulotuen ja joidenkin asumistukien myöntämisessä arvioidaan tuloja, omaisuutta, menoja sekä perheen kokoa, ja päätökset tehdään usein hakemuksen ja lisäselvitysten perusteella. Kyseessä on usein julkisen sektorin, kunnallisen tai valtionyakauttaman tukimuodon kohdentaminen niille, joilla on suurin tarve.

Edut ja haasteet ovat keskeisiä keskusteluissa. Tarveharkintaisuus mahdollistaa resurssien kohdentamisen niille, joilla tarve on suurin ja jonka taloudellinen tilanne itse asiassa edellyttää tukea. Kritikassa korostuvat kuitenkin mahdollinen syrjäytymisen riski, byrokratian keveneminen ja subjektiiviset arviointikriteerit, jotka voivat aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden tunteita tai väärinymmärryksiä.

Tarveharkintaisuus on yleinen periaate monissa sosiaalipoliittisissa ohjelmissa, ja sitä käytetään usein täydentämään universaaleja etuuksia sekä varmistamaan tukea niille, joiden tilanne sitä eniten vaatii.