taivutusjärjestelmässä

Taivutusjärjestelmässä tarkoitetaan sitä, miten sanat saavat uusia muotoja ilmaistakseen kieliopillisia suhteita, kuten roolia lauseessa, lukua, aikaa ja tilaa. Suomen kielessä taivutusjärjestelmä on tyypiltään agglutinatiivinen: sanoihin liitetään useita liitteitä, jotka määrittävät merkityksen ilman erillisiä sanavartalon muutoksia useimmiten. Tämä koskee sekä substantiiveja että adjektiiveja, verbejä sekä pronomineja ja muita sanaluokkia.

Nimittyjen sanojen taivutus rakentuu numero- ja casejärjestelmälle. Nimet taivutetaan sekä yksikössä että monikossa ja liitetään loppuliitteitä, jotka ilmaisevat muun muassa sijainnin, suuntautumisen ja suhteet toisiin sanoihin. Adjektiivit taivutetaan samojen loppujen mukaan ja sovitetaan yhteen kanssa olevaan nounin muotoon. Sukupuolia ei ole, ja omistus sekä muu modifikaatio hoituvat omilla possessiivisilla liitteillään sekä adjektiivin- tai substantiivin taivutuksella.

Verbeillä on oma taivutusjärjestelmänsä, joka sisältää persoonan ja luvun sekä aikojen ja moodsien vaihtelun. Yleisiä aikoja ovat preesens (nykyhetki) ja imperfekti (menneisyys), sekä täydellinen ja pluskvamperfekti, jotka muodostetaan apu- tai partiippian voimin. Muut moodit, kuten indikatiivin ohella konditionaali ja potentiaali, näkyvät lisäksi erityisillä muodoillaan. Negatiiviset lauseet muodostetaan sanan ei-konjugoitua verbiä seuraavan ei-tekijän kanssa, yleisesti käyttämällä negatiivista apuverbiä “ei”.

Taivutusjärjestelmän piirteisiin kuuluu lisäksi ääntämisominaisuudet kuten vokaaliharmonia ja konsonanttimuutokset, joita käytetään joidenkin tai useamman sanan yhdistämisessä. Omistuslauseissa substantiivit saavat omistusliitteitä, ja präpositioiden sijaan taivutus voi kantaa monia suhteita. Taivutusjärjestelmä vaikuttaa siten paljon lauseen merkitykseen ja syntaksiin, ja sen hallinta on keskeinen osa suomen kielen ymmärtämistä.