säteilymittauksesta

Säteilymittaus viittaa prosessiin, jolla mitataan ionisoivaa säteilyä. Tämä voi sisältää esimerkiksi alfa-, beta-, gamma- tai röntgensäteilyä. Säteilymittauksella on useita käyttötarkoituksia, kuten työympäristön turvallisuuden varmistaminen, ympäristön radioaktiivisuuden seuranta ja lääketieteellisten sovellusten valvonta.

Erilaisia laitteita käytetään säteilymittaukseen. Yleisiä mittalaitteita ovat Geiger-Müller-laskurit, scintillointilaskurit ja puolijohdetunnistimet. Geiger-Müller-laskuri on tunnettu yksinkertaisuudestaan ja kyvystään havaita suuria säteilymääriä. Scintillointilaskurit hyödyntävät materiaaleja, jotka lähettävät valoa altistuessaan säteilylle. Puolijohdetunnistimet puolestaan mittaavat säteilyn aiheuttamia sähköisiä signaaleja.

Säteilyn mittayksikköjä ovat esimerkiksi becquerel (Bq), joka kuvaa radioaktiivisen hajoamisen nopeutta, ja sievert (Sv), joka mittaa säteilyn biologisia vaikutuksia kudoksiin. Tyypillisiä säteilymittauksen sovellusalueita ovat ydinteollisuus, lääketiede (diagnostiikka ja sädehoito) sekä ympäristötutkimus. Myös luonnon säteilyn, kuten maaperästä tai avaruudesta tulevan säteilyn, mittaaminen on tärkeää. Säteilymittaus on keskeinen osa säteilysuojelua ja sen avulla pyritään minimoimaan säteilylle altistumisesta aiheutuvia riskejä.