sydänfysiologiassa

Sydänfysiologia tutkii sydämen rakennetta ja toimintaa, sen sähköistä aktiivisuutta, veren pumppausta ja verenkiertoa. Sydän on lihaselin, joka toimii elimistön keskuselimenä kuljettaen happea ja ravinteita kudoksiin ja poistaen kuona-aineita. Sen toiminta perustuu monimutkaisiin sähköisiin ja mekaanisiin prosesseihin.

Sydämen syke syntyy sen omasta sähköisestä johtojärjestelmästä, joka koostuu sinussolmukkeesta, eteis-kammiosolmukkeesta, Hisin kimpusta ja Purkinjen säikeistä. Sinussolmake, sydämen luonnollinen tahdistin, tuottaa sähköisen impulssin, joka leviää sydänlihakseen ja saa sen supistumaan. Eteis-kammiosolmuke hidastaa impulssia hieman varmistaen, että eteiset supistuvat ennen kammioita.

Sydämen supistuminen ja rentoutuminen muodostavat sydämen syklin, joka koostuu systolesta (supistumisvaihe) ja diastolesta (rentoutumisvaihe). Systolen aikana kammioista pumpataan verta valtimoihin, kun taas diastolen aikana sydän täyttyy verellä seuraavaa pumppausta varten. Sydämen läpät, kuten mitraaliläppä, aorttaläppä, trikuspidaaliläppä ja pulmonaaliläppä, varmistavat verenvirtauksen oikeaan suuntaan ja estävät takaisinvirtauksen.

Verenkierto elimistössä jakaantuu kahteen pääkiertoon: keuhkokierto ja systeemikierto. Keuhkokierron kautta veri virtaa sydämestä keuhkoihin happipitoisuuden nostamiseksi ja hiilidioksidipitoisuuden laskemiseksi. Systeemikierron kautta happipitoinen veri pumpataan muualle kehoon kudosten käyttöön, ja hiilidioksidipitoinen veri palautuu sydämeen. Sydänfysiologian tutkimus on elintärkeää sydänsairauksien ymmärtämisessä ja hoidossa.