spektrimittausmenetelmiä

Spektrimittausmenetelmät, eli spektrometriset menetelmät, ovat joukko tekniikoita, joilla analysoidaan aineen vuorovaikutusta sähkömagneettisen säteilyn kanssa. Tavoitteena on määrittää, kuinka aine absorboi, emittoi tai sirottaa valoa tietyillä aallonpituuksilla, mikä paljastaa tietoa aineen koostumuksesta, rakenteesta ja ominaisuuksista.

Yksi yleisimmistä menetelmistä on absorptiospektroskopia, jossa mitataan, kuinka paljon valoa aine absorboi eri aallonpituuksilla. Tämän perusteella voidaan tunnistaa aineen molekyylit ja niiden pitoisuudet. Esimerkiksi UV-Vis-spektroskopiaa käytetään laajasti kemiassa ja biologiassa.

Toinen tärkeä menetelmä on emissiospektroskopia, jossa analysoidaan aineen lähettämää säteilyä sen virittyessä. Atomiemissiospektroskopia (AES) ja atomiabsorptiospektroskopia (AAS) ovat yleisiä metallien analysoinnissa. Raman-spektroskopia puolestaan perustuu valon epäelastiseen sirontaan, ja se antaa tietoa molekyylien värähtelytiloista.

Muita spektrimittausmenetelmiä ovat esimerkiksi infrapunaspektroskopia (IR), joka tunnistaa funktionaalisia ryhmiä molekyyleissä, ja massaspektrometria (MS), joka mittaa hiukkasten massa-varausuhdetta ja paljastaa aineen molekyylipainon ja koostumuksen. Massaspektrometria ei ole suoranaisesti spektroskopiaa, mutta sitä käytetään usein yhdessä spektroskopisten menetelmien kanssa yhdistelmätekniikoissa. Spektrimittausmenetelmillä on laajat sovellusalueet teollisuudessa, tieteellisessä tutkimuksessa ja lääketieteessä.