soinnittömät

Soinnittömät on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan äänteitä, joiden tuotannossa ei synny äänihuulten värähtelyä. Soinnittömyys kuvastaa äänteiden luokkaa, joka on vastakohta soinnillisuudelle (voisittu/soinnillinen). Käytännössä soinnittömät äänteet esiintyvät usein konsonantteina, kuten plosiva- ja frikatiiviyksiköissä, mutta joissakin kielissä vastaava luokitus koskee myös muita äänteitä.

Soinnittömien ja soinnillisten äänteiden välinen ero perustuu äänihuulten toimintaan: soinnittömät tuotetaan ilman värähtelyä, kun taas soinnilliset äänteet saavat äänivärähtelyn vibratoivasta äänihuulten toiminnasta. Tämä ero on monissa kielissä merkittävä foneminen kontrasti, esimerkiksi p vs b, t vs d, k vs g, f vs v ja s vs z. Joissakin kielissä kontrasti on vahvin konsonanteissa, toisissa se on vähäisempi tai esiintyy vain laina- tai lainasanoissa.

Kielitieteessä soinnittömät äänteiden tutkimus kattaa fonetiikan, fonologian ja sound change -ilmiöt. Esimerkkejä soinnittömistä konsonanteista ovat suomen yleisesti p, t, k sekä f ja s; lainasanoissa voi esiintyä myös voituja äänteitä kuten b, d, g sekä ääni- ja kieletyyppisiä sävyjä. Soinnittömyys vaikuttaa myös äänteiden liittymiseen, assimilaatiotilanteisiin ja sanan sisäisiin prosesseihin.